
Teinit ja seksuaalisuus – lue uusi blogipostaus!
Teini-ikäisen vanhempana joutuu monenlaisten uusien kysymysten ääreen, ja usein vielä äkkiä ja yllättäen. Kun oma lapsi onkin iässä, jossa sen kokeileminen ja tutkiminen, mitä seksuaalisuus itselle merkitsee, kiinnostaa, myös vanhempi joutuu samankaltaisten kysymysten ääreen.
Miten kertoa seksuaalisuudesta? Mitä se itselle merkitsee, millaisin sanoin siitä puhun?
Oma keho kiinnostaa ihmislasta jo ihan pienestä pitäen ja kehokasvatus kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain. Jo pienelle lapselle voi kertoa, että kosketus tuottaa hyvän olon, mutta jokaisella on myös kehon rajat, joita niin lasten kuin aikuistenkin tulee kunnioittaa. Lapsen lähestyessä murrosikää on tärkeää kertoa, millaisia muutoksia omassa kehossa tulee tapahtumaan. Vanhempien ei kannata luottaa pelkästään koulun seksuaalikasvatukseen, vaan puhumalla itse teini kanssa seksuaalisuudesta vanhempi viestittää, että hän on avoin teinin kysymyksille.

Seksistä ja seksuaalisuudesta kannattaa aloittaa siis puhe jo mahdollisimman varhain. Nuoret puhuvat asiasta myös keskenään ja somesta sekä youtubesta löytyy varmasti kaikenlaista sekalaista tietoa ja kuvastoa asiasta. Kun vanhempi kertoo seksuaalisuudesta ja seksistä normalisoiden ja positiivisesti, varmistetaan myös, että nuori saa oikeaa tietoa ennen kuin omaan seksuaalisuuteen liittyvät tutkailut muiden kanssa alkavat.
Nuoren kanssa on hyvä puhua ainakin itsetyydytyksestä ja siitä, että oman kehon ja nautinnon tutkiminen yksin on paitsi normaalia, myös hyväksyttävää ja kannatettavaa oman kehon tuntemaan oppimista. Nuorelle on hyvä kertoa, että seksissä muiden ihmisten kanssa on kyse sekä rajoista että nautinnosta: on tärkeää, että kaikilla osapuolilla on hyvä ja turvallinen olla, ja kaikkeen toimintaan on molempien suostumus. Seksin suhteen saa myös kieltäytyä asioista. Samoin ehkäisy kuuluu turvallisen seksin rajoihin.
Myös pornosta on hyvä keskustella nuoren kanssa. On normaalia, että porno kiinnostaa kaiken ikäisiä, mutta sitä katsottaessa kannattaa käyttää harkintaa: on mahdollista, että törmää sellaiseen pornokuvastoon, joka voi järkyttää esimerkiksi väkivallalla. Samoin on tärkeää muistuttaa, että vaikka muiden seksin harrastamisen katsominen on kiihottavaa, pornossa tapahtuva seksi ei juuri koskaan vastaa sitä, miltä seksi todellisuudessa näyttää, kuuluu tai tuntuu.
Seksistä keskustellessa voi olla, että nuorella herää kysymyksiä koskien vanhempien seksuaalisuutta. Niihin voi hyvin vastata menemättä liialti yksityiskohtiin. On tosi ok, että nuori tietää, että vanhempikin nauttii kosketuksesta ja seksistä. Vanhempi voi myös jakaa joitain omia kokemuksiaan siitä, mitkä asiat tekevät seksistä turvallista tai omia oivalluksiaan liittyen seksuaalisuuden toteuttamiseen.
Teini-ikäinen talossa voi haastaa vanhempien omaa seksielämää, jos tuntuu, että joku on aina hereillä viereisessä huoneessa. Vanhemmat voivat hyvin kertoa teinille, että kaipaavat omaa kahdenkeskistä aikaa ja läheisyyttä, ja siksi makuuhuoneen ovi on nyt kiinni tai kylppärin ovi lukossa. Yhtä lailla kuin teini harjoittelee omillaan oloa suhteessa vanhempiin, voivat vanhemmat asettaa rajoja suhteessaan teiniin: tämä saunavuoro on vain meille kahdelle tai sunnuntaiaamuna ei saa tulla ovelle koputtelemaan. Kaikenikäisten lasten vanhemmat ansaitsevat myös keskinäistä läheisyyttä, seksiä ja nautintoa niin halutessaan.
Voit lukea lisää erilaisista nuoria seksuaalisuudessa mietityttävistä asioista Väestöliiton sivustolta: https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/nuorten-vaestoliitto-artikkelit/
Kirjoittaja Laura Huuskonen on Parisuhdekeskus Kataja ry:n asiantuntija. Parisuhdekeskus Kataja ry on sitoutumaton parisuhdetyön järjestö. Löydät lisää tietoa parisuhteesta ja toiminnoistamme verkkosivuiltamme https://parisuhdekeskus.fi/