Tapahtumakalenteri 2021

Tervetuloa Suomen NNKY-liikkeen Järjestöpäivään lauantaina, 9.10, klo 10-16

Tarve tapaamiselle ja yhteydelle on kasvanut suureksi mutta terveysturvallisuus edellyttää meiltä vielä varovaisuutta. Siksi järjestämme yhden päivän pituisen Järjestöpäivän, johon voi osallistua verkon välityksellä kotisohvalta tai kokoontua tapaamaan oman alueen yhdistysten väkeä Kuopioon, Ouluun, Tampereelle tai Helsinkiin.

Liitto huolehtii ohjelman tuottamisesta verkon välityksellä, ja porinatuokiot, ateriat ja vuorovaikutus kasvokkain toteutuvat neljällä paikkakunnalla tai etäosallistujien kesken verkkoryhmässä.

Luvassa on kansainvälisiä näkymiä Luterilaisen Maailmanliiton pääsihteerin Anne Burghardtin puheenvuorossa sekä paljon keskustelua ja kohtaamista. Iltapäivällä omat vertaistoiminnan asiantuntijamme johdattelevat meitä pohtimaan vertaisuuden voimaa NNKY-liikkeessä.

Liitto tukee taloudellisesti yhdistyksiä Järjestöpäivän matka- ja majoituskuluissa.

Olet tervetullut osallistumaan Järjestöpäivään myös kotisohvalta käsin tai oman yhdistyksen kokoonpanolla etänä. Verkkoyhteys mahdollistaa useamman osallistujan per yhdistys – esimerkiksi pari henkilöä voi matkustaa paikan päälle ja useampi osallistua verkon välityksellä. Verkko-osallistumiseen tarvitsee tietokoneen, puhelimen tai tabletin ja verkkoyhteyden. Tietokoneessa on oltava mikrofoni ja kaiuttimet, kamera on mukava muttei välttämätön. Etäalustana käytämme Microsoft Teamsia.

Seuraamme jatkuvasti pandemiatilannetta ja kokoontumisrajoituksia, ja tarvittaessa siirrämme aluetapaamisia verkkoon. Jotta tiedämme, kuinka moni aikoo osallistua kasvokkaiseen tapaamiseen ja kuinka moni pelkästään verkon välityksellä, pyydämme sitovaa ilmoittautumista viimeistään 20.9.2021.

Toivomme näkevämme teistä monia lokakuun Järjestöpäivässä!

Lisätietoja Järjestöpäivästä saat omasta yhdistyksestäsi tai liiton toimistosta leila.variola@ywca.fi ja puh. 050 337 8280 (ti-to klo 9-15).

Liiton kokous 20.11.2021

Tutustu myös

  • Kamalat äidit ja Voimasiskot -toimintojen pop up-työpajat, ryhmänohjaajaperehdytykset, ryhmänohjaajien täydennyskoulutukset sekä valtakunnalliset ja alueelliset vertais- ja virkistystapaamiset