Kamalat äidit

Jo 20 vuotta vertaistukea murrosikäisten äideille

Kamalat äidit® -toiminta sai alkunsa vuonna 2005 Oulun NNKY:llä. Teinityttöjen äitejä kutsuttiin koolle ”Kamalien äitien seuraan”. Aihe herätti heti niin äitien kuin tiedotusvälineidenkin kiinnostuksen. Nimi lainattiin luvan kanssa Helsingin Kallion seurakunnasta.

Toiminnan alkuvaiheessa mukana oli vain teinityttöjen äitejä. Myöhemmin toiminta laajeni koskemaan myös poikien äitejä. Toiminta laajeni nopeasti, vertaisryhmille oli selkeästi tarvetta. Vuonna 2007 Oulun NNKY käynnisti Kamalat äidit -kehittämis-projektin Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Toinen rahoitus saatiin vuonna 2013. Vertaisryhmien ohjaajia ryhdyttiin perehdyttämään eri puolille Suomea ja ryhmiä syntyi myös Oulun seudun ulkopuolelle. Kamalat äidit® -toimintamalli ja nimi rekisteröitiin vuonna 2013. Valtakunnallinen Kamalat äidit® -toiminta käynnistettiin RAY:n tukemana vuonna 2015.

Toiminta on vuosien varrella kasvanut ja muuttanut muotoaan. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoitus on mahdollistanut toiminnan jatkumisen ja laajenemisen. Vielä vuonna 2018 oli ryhmänohjaajia rekisterissä muutamia kymmeniä, kun jo muutaman vuoden päästä ohjaajia oli perehdytetty kolmatta sataa! Yhden työntekijän luotsaama toiminta on kasvanut Kamalat äidit -tiimin toteuttamaksi jatkuvasti kehittyväksi toiminnaksi.

Kaikille avointen ryhmien rinnalla toimii nykyään kohdennettuja ryhmiä, ja yhteistyötä tehdään laajalti eri tahojen kanssa. Ryhmämallin toteuttaminen ei ole enää lukittu 10 tapaamiskertaan, vaan toteutus ja sisältö joustavat sekä ohjaajien että äitien toiveiden ja tarpeiden mukaan. Vertaisryhmien lisäksi äitejä tuetaan asiantuntijaluennoin, työpajoin ja chatissa. Ryhmänohjaajia pyrimme tukemaan täydennyskoulutuksin, työnohjausta tarjoten sekä ohjaajien vertaistapaamisia järjestäen.

Ilman ryhmänohjaajia ei olisi Kamalat äidit -toimintaa, joten suuri kiitos kaikille ohjaajillemme, että olette mukana toiminnassa ❤

PS. Alli Paasikiven säätiön avustus mahdollistaa meille tänä vuonna Kamalat isät -toiminnan pilotin, pysy kuulolla!