Kamalat isät -ryhmät
Kamalat isät -vertaisryhmä on murrosikäisten lasten isille tarkoitettua vertaistoimintaa. Isäryhmissä käsittelemme mm. vanhemmuuteen, isien jaksamiseen ja hyvinvointiin liittyviä teemoja, jaamme murrosikään liittyvää tietoa sekä kannustamme isiä keskustelemaan ja jakamaan ajatuksiaan yhdessä muiden ryhmän osallistujien kanssa.
Kevään 2025 ryhmien tiedot löydät pian tältä sivulta ja myöhemmin myös ennakkotietoja syksyn ryhmistä. Tietoja lisätään tälle sivulle heti kun ryhmiä varmistuu.
Ryhmät ovat avoimia kaikille murrosikäisten isille. Ensimmäisten kokoontumiskertojen jälkeen ryhmä jatkaa luottamuksellisena, suljettuna vertaisryhmänä. Osa ryhmistä voi olla kohdennettuja, kuten ryhmät yhden vanhemman perheiden isille, uusperheiden isille tai monikulttuuristen perheiden isille.
Kamalat isät -ryhmä on kahden ryhmänohjaajan ohjaama vertaisryhmä, johon jokainen murrosikäisen nuoren isä voi osallistua. Ryhmässä keskustellaan muun muassa arjen haasteista, kuten kotiintuloajoista, rahankäytöstä, vuorovaikutusongelmista, päihteistä, pelaamisesta sekä niistä asioista, jotka kulloinkin isiä mietityttävät. Tärkeässä roolissa on lisäksi isien hyvinvoinnin ja jaksamisen tukeminen ja vahvistaminen.
Vertaisryhmät kokoontuvat joko viikoittain tai joka toinen viikko, yhteensä 5–10 kertaa, 1.5–2 tuntia kerrallaan verkossa tai kasvokkain. Ryhmään osallistuu 4–10 isää. Toivomme ryhmiin osallistuvilta sitoutumista ryhmän kokoontumisiin.
Vertaisryhmän toiminta on luottamuksellista omien kokemusten ja elämäntilanteen jakamista toisia kunnioittavassa ilmapiirissä.
Kevään 2025 ryhmät – tervetuloa mukaan!
Keväällä järjestetään Kamalat isät -pilottiryhmiä pääkaupunkiseudulla ja verkossa. Sivua päivitetään sitä mukaa, kun saamme tiedon uusista alkavista ryhmistä. Löydä oma ryhmäsi ja ilmoittaudu mukaan! Tarkista lisätietoja ryhmistä myös Kamalien isien Facebookin puolelta. Olet lämpimästi tervetullut ryhmään!
Vertaistuelliset Kamalat isät -työpajat aloittavat 7.5. Espoossa
Kamalat isät aloittaa toimintansa työpajamuotoisesti, ja sen kokonaisuus koostuu kolmesta tapaamiskerrasta keskiviikkoisin klo 18–20. Ensimmäinen kerta järjestetään ke 7.5. ja seuraavat kaksi 21.5. ja 4.6. Leppävaaran seurakunnan tiloissa (Veräjäkallionkatu 2, 02650 Espoo).
Pilottivaihe tarjoaa isille vertaistuen lisäksi erinomaisen mahdollisuuden vaikuttaa toiminnan sisällön kehittämiseen, ja mukaan on tervetullut jokainen murrosikäisen isä iästä, perhemuodosta ja muista taustatekijöistä riippumatta.
Ilmoittaudu mukaan sähköpostitse viimeistään 2.5. tai pyydä lisätietoja: Kamalat isät -koordinaattori Aleksi Varis kamalat.isat@ywca.fi , p. +358407299511
Toimintaa koordinoi Suomen NNKY-liitto ja tukee Alli Paasikiven säätiö. Ensimmäisten pilottityöpajojen yhteistyökumppanina toimii Leppävaaran seurakunta.
Isien iltaporinat – vertaisvoimaa verkossa
Oletko isä, joka kaipaa vertaistukea murrosikäisten lasten vanhemmuuteen liittyvissä kysymyksissä? Tule mukaan Isien iltaporinat -ryhmächattiin! Kamalat isät -toiminta järjestää chatit toukokuussa tiistaisin klo 20–21 6.5., 13.5., 20.5. ja 27.5 Tukinetissä.
Chateissa keskustelemme muun muassa murrosikään, vanhemmuuteen sekä isien hyvinvointiin liittyvistä ajankohtaisista aiheista. Chatissa voit jakaa anonyymisti, luottamuksellisesti sekä matalalla kynnyksellä ajatuksiasi, kysymyksiäsi ja kuulla muiden kokemuksia. Mukaan ovat tervetulleita kaikki murrosikäisten isät iästä, perhemuodosta ja muista taustatekijöistä riippumatta.
Voit olla linjoilla koko chatin aukioloajan, tai liittyä mukaan silloin kun sinulle parhaiten sopii. Keskustelua ohjaa Kamalat isät -työntekijä, joka on itsekin murrosikäisen lapsen isä.
Älä jää yksin haasteiden ja mieltä askarruttavien asioiden kanssa, vaan tule mukaan porisemaan. Vertaisvoimaa isältä isälle!
Pääset liittymään chattiin ilman rekisteröitymistä täältä: Isien iltaporinat Tukinetissä