Punainen merkkivalo
Olen niin kiitollinen liikennevalojen punaisesta!
Se pakottaa pysähtymään.
Se saa katseen nousemaan kengänkärjistä, liukkaasta jalkakäytävästä ylös, kohti muuta maailmaa.
Se saa hartiat laskeutumaan ja hengityksen tasaantumaan.
Olen niin kiitollinen liikennevalojen punaisesta!
Keitä muita täällä onkaan liikkeellä tänä aamuna? Joko aurinko on ennättänyt taivaanrantaan, kuinka kylmästi tuuli puhaltaakaan tänään.
Katselen ympärilleni ja näen pienen koululaisen ylittämässä katua, onneksi kääntyvä auto pysähtyy ja reppu maata viistäen poika juoksee tien yli. Tänä aamuna on huono keli päästä rollaattorilla mihinkään, mutta niin vaan vanha mies laahustaa kohti lähikauppaa, läpi sohjon ja polanteiden.
Mitä kaikkea minulta meneekään ohi, kun katson vain itseeni ja omia jalkojani. Kuinka monta merkkivaloa palaa vierelläni ja edessäni päivän mittaan ja minä vain pyyhällän eteenpäin. Vieruskaverin kyyneleet, vapisevat kädet, epävarma hymy. Niin paljon jää huomaamatta!
Voimasiskot-ryhmässä katseeni on tarkka. Kuulostelen äänensävyjä ja tarkkailen käsien levotonta leikkiä. Mitkä ovat juuri tällä hetkellä ne merkkivalot, joiden eteen on pysähdyttävä, mitkä ovat ne sanat, jotka on sanottava.
Vai onko vain hiljaa kuunneltava? Laskettava hartiat, hengitettävä rauhallisesti, oltava tässä ja nyt, lähellä ja saatavilla.
Maarit Peltoniemi
