Teini, puhelin ja ikuinen taistelu ruutuajasta

Tässä blogissa sukellan aiheeseen, joka herättää monessa perheessä tunteita lähes päivittäin: teinit, puhelimet ja ruutuaika. Pohdintani pohjautuvat 12.5.2026 järjestettyyn Kamalat äidit® Vanhemmuuden tueksi -verkkoluentoon “Puhelin, teini ja ruutuaikasuositukset – voi apua!”, jossa asiantuntijana kuultiin Annukka Såltinia Pelituesta sekä Ruutuaikaa ja yhteisiä hetkiä -hankkeesta. Luvassa on samaistuttavia tilanteita ja oivalluksia, sekä ehkä pieni helpotuksen huokaus siihen, että et todellakaan ole tämän aiheen kanssa yksin.

Oletko joskus katsonut teiniäsi ja miettinyt, onko hänellä ylipäätään enää käsiä vai onko puhelin sulautunut niihin pysyväksi lisävarusteeksi? Et ole yksin. Tämä on ilmiö, joka tekee täysin tuntemattomistakin vanhemmista hetkessä kohtalotovereita.

Useimmissa kodeissa käydään päivittäin sama keskustelu. Vanhempi sanoo rauhallisesti, että nyt olisi aika laittaa puhelin pois, ja nuori vastaa, että “kohta”. Tämä mystinen “kohta” on aikakäsitteenä täysin uudenlainen. Se ei tottele sekunteja, minuutteja eikä edes fysiikan lakeja. Se voi kestää yhtä hyvin kaksi minuuttia tai kaksi tuntia, eikä kukaan ole vielä onnistunut selvittämään, milloin on tämä ”kohta”.

On täysin ymmärrettävää, että turhauttaa, kun oma lapsi tuntuu katoavan ruudun taakse. Mieleen hiipii nopeasti ajatus, että jotain on nyt pielessä. Ennen kuin kuitenkin piilotat laturit, vaihdat wifi-salasanan ja julistat kotona digitaalisen hätätilan, kannattaa pysähtyä hetkeksi. Mitä siellä ruudun toisella puolella oikeasti tapahtuu?

Vanhemman silmissä nuori vain tuijottaa näyttöä. Nuoren näkökulmasta hän voi samaan aikaan keskustella ystävien kanssa, tehdä jotain monimutkaista pelissä, harjoitella taitoja, kokea onnistumisia tai yksinkertaisesti palautua rankasta päivästä. Se ei tarkoita, että kaikki ruutuaika olisi automaattisesti hyväksi, mutta se selittää, miksi siitä irti päästäminen voi olla vaikeaa.

Tilanne kärjistyy usein siinä vaiheessa, kun pyydämme lopettamaan HETI. Silloin reaktio voi olla
kaikkea syvästä huokauksesta täyteen tunnekuohuun. Tämä ei tarkoita, että nuori olisi pilalle
hemmoteltu tai koukussa, vaan yleensä kyse on siitä, että hetki on huono. Peli on kesken,
tavoite on aivan nurkan takana tai kaverit ovat linjoilla. Tilanne on vähän sama kuin jos joku
napsauttaisi television pois päältä juuri silloin, kun rikosdraaman loppuratkaisu on
paljastumassa. Harva meistäkään reagoisi siihen erityisen iloisesti.

Tilannetta ei helpota se, että nuoren aivot ovat edelleen rakennusvaiheessa. Itsehillintä toimii
välillä vähän kuin heikko nettiyhteys: se pätkii juuri silloin, kun sitä eniten tarvittaisiin. On hyvä
muistaa, että tunnepurkaukset ovat osa normaalia kehitystä.

Moni vanhempi haluaisi yksiselitteisen vastauksen siihen, kuinka paljon ruutuaikaa on liikaa.
Valitettavasti sellaista ei ole olemassa. Totuus on tylsän kuuloinen, mutta toimiva. Kaikki
riippuu kokonaisuudesta. Jos nuori nukkuu riittävästi, syö, liikkuu edes joskus ja hoitaa arjen
velvoitteet jotenkuten, tilanne on yleensä ihan kohtuullisella tolalla. Ruutuaika ei yksin kerro
kaikkea.

Yllättävin oivallus on usein se, että kyse ei välttämättä ole ruutuajasta ollenkaan. Kyse on
vanhemman ja nuoren välisestä suhteesta. Jos yhteys nuoreen säilyy, moni asia sujuu
helpommin. Jos taas keskustelu pyörii pelkkien kieltojen ympärillä, asetelma muuttuu nopeasti
vastakkainasetteluksi, jossa kumpikaan ei enää oikein kuuntele.

Nuoruus itsessään on jo täynnä tunnetta. Yhtenä hetkenä maailma on täydellinen ja
seuraavana koko elämä on pilalla. Siihen päälle vielä some, pelit ja jatkuva ärsyketulva, ei siis
ihme, että välillä kuohuu. Ruudun äärellä oleminen voi joskus rauhoittaa ja auttaa jaksamaan,
mutta se voi myös kuormittaa. Juuri siksi pelkkä kieltäminen ei riitä, vaan tarvitaan
ymmärtämistä ja keskustelua.

Arkea helpottavat usein yllättävän pienet asiat. Kun peli-/someajoista sovitaan etukäteen,
lopettaminen ei tule shokkina. Kun lopettamisesta muistutetaan ajoissa, riita jää usein
puolitiehen. Kun perheessä tehdään edes pieniä asioita yhdessä, yhteys vahvistuu
huomaamatta. Ja kun vanhempi muistaa joskus kehua, se kantaa pidemmälle kuin kymmenen
huomautusta.

Joskus huoli kuitenkin kasvaa isommaksi. Jos nuori vetäytyy täysin omaan maailmaansa eikä
mikään muu enää kiinnosta, silloin kannattaa hakea apua. Se ei tarkoita epäonnistumista, vaan
sitä, että tilanteeseen suhtaudutaan vakavasti ja vastuullisesti.

Lopuksi on hyvä sanoa ääneen se, mikä helpottaa monia. Tämä kaikki on yllättävän tavallista.
Vaikka tuntuu siltä, että käyt joka päivä saman keskustelun uudelleen, et ole ainoa. Teini-ikä
kuuluukin olla vähän hankalaa. Siihen kuuluu tunnekuohuja, rajojen testaamista ja kyllä, aivan
liikaa ruutuaikaa ja aivan liian vähän jotain mihin vastataan “ihan kohta”.

Loppujen lopuksi tärkeintä ei ole se, kuinka monta tuntia puhelin on kädessä. Tärkeintä on se,
että nuoren ja vanhemman välinen yhteys säilyy ja että kaiken tämän keskellä nuori välillä
vilkaisee ylös ruudusta ja sanoo edes yhden sanan: Moi.

Outi Penttinen, Kamalat äidit-vertaisohjaaja, äiti, yrittäjä

Mistä apua peli- ja somehuoliin?
Pelituen Pelitukipuhelin puh. 041 731 7147
Soita tai lähetä WhatsApp – sinulle soitetaan 1-2 arkipäivän kuluessa.
Lue lisää täältä.