Ilon lapsi
Äidiksi tuleminen vuonna 2000 oli elämäni suurin asia. Esikoislapseni Tekla oli suuri ihme. Siinä pienessä nyytissä asui syvä elämän tarkoitus, ihmetys ja kaikkeus. Tekla toi elämääni syvän, pulppuavan ilon. Muistan hänen hersyvän naurunsa, huumorintajunsa, tilanteiden kääntämisen päälaelleen. Hän oli hyvin avoin ja sosiaalinen, ihmisrakas lapsi, joka otti helposti kontaktia muihin. Kuljimme paljon kahviloissa, perhetapahtumissa, kirpputoreilla ja tapasimme paljon tuttuja. Tekla sanoi usein olevansa maailman onnellisin lapsi ja minä olin tietenkin maailman onnellisin äiti, koska sain olla hänen äitinsä.
Teklan myötä sain toisen mahdollisuuden elää uudelleen omaa lapsuuttani. Aloin muistaa ja ymmärtää omaa menneisyyttäni uudella tavalla. Lapsi sitoi minut myös kahteen sukuun tiiviisti.
Minulle olisi hyvin riittänyt yksi lapsi. Hän oli rukousvastaus, pyyntöni oli ”jumalani, anna minun tulla raskaaksi ja synnyttää lapsi, muuta en enää pyydä”. En pyytänyt tervettä lasta, vaan pyysin, että saisin minkä vauvan tahansa. Tekla syntyi terveenä ja elinvoimaisena kuten useimmat vauvat ja meitä siunattiin vielä kahdella lapsella. Lasten myötä sain palan paratiisia elämääni.
Olen edelleen hyvin onnellinen ja ylpeä kaikista lapsistani. Kirjoitan eniten lapsestani Teklasta. Hän on edelleen hyvin erityinen lapsi, koska hän teki meistä hyvin erityisen perheen, lapsikuolemaperheen. Teklan elämä päättyi kuusivuotiaana.
Hän on edelleen haastavin lapsistani. Hän haastaa minut päivittäin pohtimaan suhdettani Jumalaan, elämään ja kuolemaan. Olen iloinen siitä, että häntä ei enää mikään maallinen vahingoita ja joskus olen kateellinen siitä, että hän on jo perillä.
Olen etuoikeutettu, koska olen saanut kokea hänen koko elämänsä, yhden kokonaisen ihmiselämän. Jumala antaa, Jumala ottaa. Niin syvä kuin murheesi on ollut, niin syvä tulee ilosi olemaan. Eihän tätä hyväksy silloin, kun lapsi on kuollut.
Tunsin kuitenkin syvää iloa jo kuolinpäivänä. Surun päivä meille, taivasjuhlapäivä Teklalle. Ilon lapseni pääsi taivaan iloon. Taakka putosi harteiltani, oloni oli kevyt ja huojentunut. Kuulin enkelten laulun ja hän oli vielä hyvin, hyvin läsnä, näkymätön lapseni.
Olen saanut kokea ihmeellisiä asioita lapseni syntymän ja kuoleman myötä, ja siinä välissä riemua täynnä olevan elämän. Lapseni Teklan myötä taivasyhteys on auki. En vain usko, vaan tiedän, että kuolemanjälkeinen elämä on totta. Elämä ei pääty kuolemaan vaan siitä aukeaa uusi elämä, uusi ilon aika, jossa kaikki olemme ilon lapsia.
Voimme kokea siitä häivähdyksen jo maanpäällä, palan paratiisia. Samoin kuin lapsi tuo ilon äidilleen, meidät on luotu iloksi toinen toisillemme.
Leena Vilkka
