Vapaaehtoistehtävät Jyväskylän NNKY:llä

Salin 60 tuolia saatiin hyvissä ajoin valmiiksi talkoolaisten avulla.
Tuolitalkoissa salin 60 tuolia saatiin hyvissä ajoin valmiiksi talkoolaisten avulla.

Yhdistyksemme toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisten työpanokseen. Suurin osa piireistä ja kerhoista ohjataan vapaaehtoisvoimin ja yhdistyksemme luottamustehtävissä toimivat vapaaehtoiset.

Vapaaehtoisena voit keskittyä sinulle sopivaan tehtävään tai osallistua laajemmin yhdistyksen toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Jos sinulla on idea toimintamuodosta tai tapahtumasta, jonka ajattelet sopivan osaksi NNKY:n toimintaa, ota rohkeasti yhteyttä! 

Vapaaehtoistoimintaamme ohjaavat periaatteet: 

  • Vapaaehtoisena voit toimia kerran pari viikossa tai vaikka pari kertaa vuodessa; päätät itse mihin voit sitoutua. 
  • Vapaaehtoistehtäviä tehdään omin taidoin ja omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. 
  • Vapaaehtoistoiminnassa on tärkeää muistaa: luottamuksellisuus, tasa-arvo ja toisten kunnioittaminen. 
  • NNKY on kansainvälinen, ekumeeninen ja monikulttuurinen naisten ja tyttöjen liike, joka toimii 120 maassa noin 22 000 paikallisen toimijaverkoston voimin.
  • NNKY:ssä jokainen saa olla mukana omana itsenään. Erilaisuuden ymmärtämisen kautta rakennamme väkivallatonta ja turvallista yhteiskuntaa.
     

Esimerkkejä vapaaehtoistehtävistä NNKY:llä

  • Kamalat äidit tai Voimasiskot -vertaisryhmän ohjaaja. Kamalat äidit on vertaistoimintamalli teini-ikäisten lasten äideille. Voimasiskot on vertaistoimintaa naisten tunnetaitojen käsittelyyn. Vertaisryhmänohjaaja sitoutuu ohjaamaan ryhmää 10 tapaamisen ajan. Vertaisryhmän ohjaamiseen saa koulutuksen ja perehdytyksen.
  • Kahvitus- ja keittiötehtävät (mm. tiistai-aamun aamiaistapahtuma avoin kohtaamispaikka, keskiviikkona seurakunnan varttuneiden piiri, sunnuntaitilaisuudet.)
  • Eri piirien ja kerhojen vetäminen (esim. kirjapiirit kerran kuussa)
  • Kristillis-kulttuuristen tilaisuuksien esiintyjä (mm. tiistai-aamuihin ja noin kerran kuussa pidettäviin sunnuntaitilaisuuksiin esitelmöitsijöitä, lausujia, laulajia, soittajia, hartaushetken vetäjiä jne.
  • Luottamustoimet hallituksessa (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja, hallituksen jäsen) ja työryhmissä (esim. ohjelma ja historiikkityöryhmä)

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä toiminnanjohtajaan,
toimisto@jklnnkyfi, 040 740 4472 (puhelimeen vastaamme arkisin klo 9-15)

Takaisin Jyväskylän NNKY:n pääsivulle