Järjestöt ovat merkittäviä turvaverkkoja
Suomen NNKY-liitto, Helsingin NNKY, Tampereen NNKY ja Oulun NNKY vaativat, että valtiovarainministeriön budjettiesityksessä suunniteltua 127 miljoonan euron leikkausta sote-järjestöjen avustuksiin ei tehdä, vaan puuttuvat varat korvataan valtion budjetista.
Avustusten leikkaus kolmanneksella nykyisestä tyrehdyttäisi järjestöjen yleishyödyllisen ja ennaltaehkäisevän toiminnan ja vaikuttaisi merkittävällä tavalla ihmisten elämään.
Julkisen toimijan on vaikea tai lähes mahdotonta paikata noin 500 000 vapaaehtoista ja 260 000 vertaistukijaa, joiden tuoma resurssi ehkäisee julkisen palvelujärjestelmän ylikuormittumista ja esimerkiksi koronakriisin hoitokustannusten kohoamista. Järjestöjen toimintaedellytykset turvaamalla tuetaan ihmisten jaksamista, ehkäistään syrjäytymistä, pidetään huolta heikommista ja mahdollistetaan osallisuuden kokemuksia.
Maailmanlaaja NNKY-liike (Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys) toimii Suomessa naisten ja perheiden tukena, vahvistaa nuorten naisten vaikuttamismahdollisuuksia ja johtajuutta ja tarjoaa turvallisia tiloja ja virtuaalisia kohtaamispaikkoja kasvuun, oppimiseen ja harrastustoimintaan. Seuraavassa esimerkkejä NNKY:n STEA-rahoitteisesta toiminnasta, jota rahoituksen väheneminen uhkaa:
Maanlaajuisesti toimivat, Suomen NNKY-liiton koordinoimat Kamalat äidit® –vertaisryhmät tukevat murrosikäisten nuorten äitejä haasteellisessa elämänvaiheessa. Ryhmissä käsitellään vanhemmuuteen ja naisen elämään liittyviä teemoja, jaetaan murrosikään liittyvää tietoa sekä kannustetaan äitejä keskustelemaan ja jakamaan ajatuksiaan yhdessä muiden ryhmän osallistujien kanssa. Vuonna 2019 toteutettiin 37 vertaisryhmää eri puolilla Suomea ja verkossa. Ryhmiin osallistui yli 200 äitiä. Tällä hetkellä koulutettuja ryhmänohjaajia on lähes 300. Kiinnostus ryhmän ohjaamiseen ja osallistumiseen on kasvussa, ja verkkovertaistoiminnan ja moninaisuuden huomioiminen on kehitysvaiheessa.
Helsingin NNKY:n tärkeänä tavoitteena on ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja tukea ja kehittää tyttöjen itsetuntoa, sosiaalisia taitoja sekä vahvistaa vertaissuhteita. Tytöille tarkoitettu turvallinen tila, Tyttöjen olohuone, toimii Itä-Helsingissä Rastilassa. Monipuoliset harrastuskerhot ja kesätoiminta tarjoavat lapsille ja nuorille turvallisia kasvuympäristöjä.
Tampereen NNKY edistää tyttöjen ja naisten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä ja tukee perheitä. Valtakunnallisessa Salvia-hankkeessa annetaan vertais- ja yksilötukea seksiaddikteille ja heidän läheisilleen. Itu-perhetyön tavoitteena on edistää ja ylläpitää haastavassa elämäntilanteessa olevien äitien ja lasten hyvinvointia, toimintakykyä, elämänhallintaa ja arjessa selviytymistä.
Oulun NNKY:ssä toimii IKIOMA-hanke, jossa koordinoidaan IKIOMA ensikirjojen® valmistusta vapaaehtoisryhmissä eri puolella Suomea. Ensikirjat ovat pienten näkö- ja monivammaisten lasten apuvälineitä, joita vapaaehtoiset valmistavat eri puolilla Suomea ja joita jaetaan perheille yhteistyössä terveydenhuollon kanssa.
Järjestöjen ennaltaehkäisevä työ on korvaamatonta eikä sen arvoa voida mitata rahassa. Järjestöt usein täydentävät julkisen sektorin palveluja ja tuotteita, eikä järjestöiltä tule leikata nykyisessä vaativassa yhteiskunnallisessa tilanteessa.
Ystävällisin terveisin,
Anne Pönni, pääsihteeri, Suomen NNKY-liitto