Suomen NNKY -liitto 130 vuotta ja Vääksyn NNKY ry 35 vuotta

Jumalanpalvelus, kirkkokahvit ja juhlatilaisuus Asikkalan seurakuntakodilla 26.2.2026 klo 10.00

Juhlatilaisuus alkoi jumalanpalveluksella, jonka toimitti kappalainen Anja Saraja. Jumalanpalvelus kokosi seurakunnan yhteiseen rukoukseen ja kiitokseen. Vääksyn NNKY:n vapaaehtoiset palvelivat lämpimällä sydämellä osallistuen ehtoollisen jakamiseen, tekstien lukemiseen sekä kolehdin kantamiseen.

Yhteisen hetken jälkeen siirryimme kirkkokahveille, joissa saimme nauttia herkullisesta voileipäkakusta ja vadelmatäytekakusta. Tarjolla oli myös Vääksyn NNMK:n enkelinsiipipipareita, jotka oli leivottu yhdessä Babuskan kanssa aiemmin. Piparit muistuttivat yhteisestä tekemisestä ja ilosta, jonka saamme jakaa toinen toistemme kanssa.

Koko juhlahetki oli täynnä kiitollisuutta, yhteyttä ja Jumalan siunaavaa läsnäoloa.

Juhlatilaisuudessa saimme kuulla lämpimiä terveisiä Suomen NNKY-liitolta sekä otteita järjestön 130-vuotisesta toiminnasta. Vääksyn NNKY:n edustajat puolestaan jakoivat muistoja ja kokemuksia yhdistyksen 35 vuoden taipaleelta.

Puheiden lomassa Asikkalan musiikkiopiston nuoret soittajat ilahduttivat juhlaväkeä esittämällä kaunista musiikkia pianolla ja viululla, mikä loi tilaisuuteen herkän ja kiitollisen tunnelman.

Juhlan päätteeksi Asikkalan seurakunta esitti onnittelunsa Vääksyn NNKY:lle jättäen juhlaväen sydämiin lämpimän ja siunatun mielen.

Yhteistyössä Suomen NNKY -liitto, Asikkalan ev.lut.srk, Asikkalan musiikkiopisto, Tunkelon säätiö, Majakkapaviljonki, Vääksyn NNKY ry

Takaisin Vääksyn NNKY:n pääsivulle

Vääksyn Nnky leipoi Babuskan kanssa enkelin siipiä eli atstoovikkejä


Vääksyn NNKY leipoi 26.4.2026 pidettäviin kirkkokahveihin herkullisia virolaisia enkelinsiipiä, atsooviikkejä, Babuskan perinteisellä ohjeella. Taikina syntyi yksinkertaisista aineksista – margariinista, jauhoista, vedestä ja ripauksesta etikkaa. Pikkuleivät pyöriteltiin lopuksi tomusokerissa. Leivontapäivänä keittiö täyttyi ilosta, yhdessä tekemisestä ja odotuksesta. Näissä leivonnaisissa maistuu paitsi makeus myös yhteisöllisyys – se, että jotakin hyvää tehdään yhdessä ja jaetaan toisten kanssa.

Takaisin Vääksyn NNKY:n pääsivulle

Ystävätupa ke 22.4.2026 klo 17 (huom aika!) Päiväretki la 23.5.2026

Ystävätupa keskiviikkona 22.4.2026 klo 17 Seurakuntakeskuksen 3. kerroksen yläsalissa

KEVÄTTÄ RINNASSA. Virkistystä keholle ja mielelle fysioterapeutti Kaire Partin ohjauksessa. Iltateet ja -kahvit. Tervetuloa!

Päiväretki lauantaina 23.5.2026 TAIDETTA JA KARTANOMILJÖÖTÄ

Klo 10:30 lähtö bussilla torilta Marskin patsaalta. Vierailu Kirjokiven kartanoon, jossa tutustuminen vuorineuvos Rudolf Elvingin 1800-luvun lopulla rakennuttamaan kartanoon sekä lounas. Vuohijärven kulttuuritalolla tutustuminen Reidar Särestöniemen Experience Vuohijärvi -näyttelyyn sekä päiväkahvit. Takaisin Mikkelissä 17:30 mennessä.

Retken hinta 65 € jäsenet, 85 € ei-jäsenet. Hintaan sisältyvät bussi, lounas, päiväkahvit, näyttelyliput sekä näyttelyn opastus. Ilmoittautumiset ja ruoka-aineallergiat viimeistään 8.5.2026 Ulla Partille p.040 581 7452

Takaisin Mikkelin NNKY:n pääsivulle

KEVÄTKAUSI 2026

YSTÄVÄTUPA

Ke 18.3. klo 17 (huom aika!) Seurakuntakeskus, yläsali

NAISHAHMOJA MIKKELIN MENNEILTÄ VUOSIKYMMENILTÄ. Kuullaan kertomuksia erilaisten naisten vaiheista ja elämänkohtaloista Mikkelin historiassa. Mikkelin Oppaat elävöittävät mennyttä aikaa. Iltateet ja -kahvit.

Ke 22.4. klo 17 (huom aika!) Seurakuntakeskus, yläsali

KEVÄTTÄ RINNASSA. Virkistystä keholle ja mielelle. Vietämme iltahetken Kaire Partin ohjauksessa. Iltateet ja -kahvit.

La 23.5. retki

Päiväretki Kirjokiven kartanoon ja Vuohijärven Särestöniemi-näyttelyyn. Tiedotetaan tarkemmin lähempänä Kaupunkilehden järjestöpalstalla, nettisivuilla sekä sähköpostilla.

HALUAISITKO LIITTYÄ UUTEEN LUOTTAMUS KASVAA KULKIESSA -VERTAISRYHMÄÄN?

Ryhmä on suljettu ja siinä keskustellaan eri aihepiireittäin kootun työkirjan pohjalta. Aiheita ovat mm. pelko, epäilys, usko, riittämättömyys, odottaminen… Työkirja ponnistaa ekumeeniselta, kristilliseltä pohjalta. Ryhmä kokoontuu 10 kertaa. Jos olet kiinnostunut tällaisesta ryhmästä, niin ota yhteyttä Marja Haveriseen.

YHTEISTYÖTOIMINTA

Jatkamme avustustoimintaa, jota teemme käytettävissä olevan rahallisen tuen lisäksi mm. valmistamalla ensikirjoja ja neulomalla sukkia. Jos sinulla on hyvälaatuisia sukkalankoja, niin voit tuoda niitä yhteiseen käyttöön. Ota yhteyttä Paula Pölhöön.

Su 22.3. Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan Toivoa naisille -juhla, messu Pitäjänkirkossa ja juhla seurakuntatalolla. Osallistutaan joukolla.

PALVELUTOIMINTA

Toimimme palveluryhmänä messussa Pitäjänkirkossa su 15.3. sekä pääsiäisaamuna 5.4. Tervetuloa mukaan palveluryhmään! Ota yhteyttä Pirkko Pomélliin.

SISARPIIRIN VERKKOTAPAAMISET

Suomen NNKY -liitto. Saat tietoa tilaamalla kuukausittain ilmestyvän NNKY-liiton uutiskirjeen sivulta www.ywca.fi

TIEDOTUS

Pääasiallinen tiedotuskanavamme on Mikkelin Kaupunkilehden järjestöpalsta, SEURAA SITÄ!, sekä Suomen NNKY-liiton internetsivut www.ywca.fi/paikallisyhdistykset/Mikkelin

Tervetuloa osallistumaan yksin tai yhdessä ystävän kanssa kanssa!                                              

– Mikkelin NNKY:n hallitus

Puheenjohtaja Marja Haverinen p. 0440 174 506, Sihteeri Satu Varsala 040 663 7865

                                                                         

Takaisin Mikkelin NNKY:n pääsivulle

Pianotunnit Jyväskylän NNKY:llä

Jyväskylän NNKY järjestää pianotunteja lapsille ja nuorille. Opetusta annetaan niin klassisessa pianossa kuin vapaassa säestyksessäkin. Piano-opettajana toimii Anzhela Simpanen.

Hinnat 2026

Kevätlukukausi 160 euroa, 16 x 20 min

Kevätlukukausi 240 euroa, 16 x 30 min


Syyslukukausi 130 euroa, 13 x 20 min

Syyslukukausi 195 euroa, 13 x 30 min

Sisarusalennus -50% (ensimmäisestä sisaruksesta lähtien)

Kysy vapaita paikkoja / ilmoittaudu jonoon: toimisto@jklnnky.fi tai 040 740 4472.

Pidätämme oikeuden hintojen tarkistukseen.

Takaisin Jyväskylän NNKY:n pääsivulle

Jyväskylän NNKY:n ohjelma ja toiminta

Tiedustelut ja ilmoittautumiset toiminnanjohtajalle, ellei toisin mainita:
toimisto@jklnnky.fi tai 040 740 4472

Kevättiedote on luettavissa Canvassa

Kevään 2026 tapahtumat

KRISTITTYJEN YKSEYDEN EKUMEENISEN RUKOUSVIIKON
OHJELMA 18.–25.1.2026

Su 18.1. klo 10 Kristittyjen ykseyden rukousviikon seurakuntien yhteinen jumalanpalvelus, Itä-Päijänteen Vapaaseurakunnan tiloissa, Yhdystie 1, Joutsa
Su 18.1. klo 10 Messu, 2. sunnuntai loppiaisesta. Kristittyjen ykseyden rukouspäivä, Toivakan seurakuntakoti, Salomonintie 8, Toivakka
Su 18.1. klo 12 Mass in English, Pyhän Olavin seurakunta, Yrjönkatu 36
Ma 19.1. klo 18.30 Rukouslauluilta, NNKY, Puistotori 4
Ti 20.1. klo 18 Seurakunta rukoilee, Jyväskylän Vapaaseurakunta, Ahjokatu 16
Ti 20.1. klo 6–16 Avoimet ovet rukoilemaan, Jyväskylän Helluntaiseurakunta, Okkerinkatu 2
Ke 21.1. klo 17 Ehtoopalvelus ja iltatee, Jyväskylän ortodoksinen seurakunta, Rajakatu 39
To 22.1. klo 13 Viikkomessu, Kaupunginkirkko, Kirkkopuisto
To 22.1. klo 18.30 Ylistys ja rukousilta, Vaajakosken baptistiseurakunta, Savonmäentie 14
Pe 23.1. klo 17 Vesper ja iltatee, Pyhän Olavin seurakunta, Yrjönkatu 36
La 24.1. klo 11 Jumalanpalvelus, Jyväskylän adventtiseurakunta, Ilmarisenkatu 18
La 24.1. klo 18 Kristittyjen ykseyden rukousviikon musiikki-ilta, Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10
Su 25.1. klo 18 Maailman messu Jumalanpalvelus yksinkertaisella suomen kielellä, Taulumäen kirkko, Lohikoskentie 2

Gospel-lattari™-ryhmä

Tiistaisin 20.1. alkaen klo 18.15–19.15
NNKY:n salissa, Puistotori 4
(10 krt, vko 9 tauko)

Lukukausimaksu ei-jäsenille 50 euroa,
ensikertalaisille jäsenille 15 euroa, jatkaville jäsenille 25 euroa
Ohjaajana Tarja Aho.
Ilmoittautumiset toimistoon.

Voimasiskot

Tunnetaitoryhmä naisille.
Tapaamiset 4.2., 18.2., 4.3., 18.3., 1.4., 15.4., 24.4.
klo 13-14.30. Ohjaajana Maritta Jylhälehto

Voimasiskot on maksuton, luottamuksellinen ja voimaannuttava vertaisryhmä, jossa voit tulla tietoiseksi omista juuristasi, jakaa omia kokemuksiasi, vahvistaa itsetuntemustasi ja tunnetaitojasi. Edellyttää sitoutumista tapaamisiin.
Ilmoittautuminen 9.1. mennessä: toimisto@jklnnky.fi

Seitsemän veljestä -näytelmä

la 28.2. klo 13 Jyväskylän kaupunginteatterissa, Uno Savolan katu 8

Hinta 36 euroa. (norm. 36 – 40,- ) Varaa paikkasi toimistosta, 20 ensimmäistä pääsee mukaan. Varaukset pe 30.1. mennessä toimistosta.

World Day of Prayer

Perjantai 6.3. klo 18

Ekumeeninen iltahartaus maailman rukouspäivänä NNKY:llä
Lämpimästi tervetuloa myös etukäteen suunnittelemaan ja toteuttamaan naisten maailmanlaajuista rukoustapahtumaa. Lisätietoja saat toimistosta.

……..

KOKOUSKUTSU: Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous palmusunnuntaina 29.3. klo 15 NNKY:n salissa Puistotorilla

Käsiteltävät asiat: yhdistyksen toimintakertomus ja tilinpäätös, toiminnantarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.

Mahdolliset jäsenistön ehdotukset tuleviin kokouksiin on toimitettava hallitukselle kevätkokousta varten 15.1. ja syyskokousta varten 15.8.2026 mennessä.

Ennen kokousta klo 14 Palmusunnuntai-teemainen ohjelma. Puhe pastori Heidi Watia, musiikki Eija Rantatalo. Yhdistys tarjoaa kokouskahvit.

-Hallitus

……..

PERUTTU Vappulounas Perjantai 1.5.

Kevätlaulajaiset

Su 24.5. klo 15
Jyväskylän NNKY:n kevätlaulajaisissa ohjelmassa musiikkia, runoa ja keväisiä yhteislauluja. Suomen NNKY-liitto tarjoaa kakkukahvit, joilla juhlimme Suomen NNKY-liikkeen 130-vuotisjuhlavuotta.

Kesäretki Pyynikin kesäteatteriin

Teemme kesäretken Tampereelle katsomaan Harmony sisters -musikaalia.
Lähtö 10.30 Jyväskylän matkakeskukselta, pysähdys omakustanteiselle lounaalle Orituvalle, vierailu Muumimuseossa Tampere-talolla, munkkikahvit Pyynikillä ja kuudelta näytös kesäteatterissa. Esityksen kesto noin 2,5 h jonka jälkeen paluu kotiin.
Retken hinta 85 euroa jäseniltä / 95 euroa ei-jäseniltä. Museokortilla 14 euron alennus hinnasta.
Sitovat ilmoittautumiset 20.5. mennessä toimisto@jklnnky.fitai 040 740 4472
Ilmoittautuneille toimitetaan lasku ja tarkemmat ohjelmatiedot ennen retkeä.

RETKI ON TÄYNNÄ, voit ilmoittautua varasijalle!

Lasten ja nuorten toiminta

Jyväskylän NNKY toimii myös Harjun  Partiotytöt -lippukunnan taustayhteisönä ja kokoontumisen kolona.

Lasten ja nuorten pianotunnit maanantai- ja tiistai-iltapäivisin, piano-ohjaaja Anzhela Simpanen.

Aikuisten toiminta

Puuroa ja puhetta –aamiaistilaisuus

Tiistaina klo 9 – 11 (aamupala 5€),
ohjelmavastaava Eija Rytkönen

Kevät 2026
13.1. Tulevaisuuden kestävyysosaaminen, Terhi Nokkala
20.1. Hannu Ala ja piano
27.1. Jotain minusta, Saara Mikkonen
3.2. Vaajakosken historiaa, Antti Kolu
10.2. Suun terveydestä, Ninni Lahtinen
17.2. Josef Stenbäck kirkkoarkkitehtina, Else Heikkilä
24.2. Taidehetki, Ninni Lahtinen
3.3. Vieraanamme tekstiilitaiteilija Aino Kajaniemi
10.3. Satakuntalaisuudesta, Pirjo Paajanen
17.3. Matka runojen hoitavaan maailmaan, Hannele Helin
24.3. Minä ja kirjoittajaminä, Seppo Rytkönen
31.3. Annikan levyraati II
2.4. Aikani Ännälässä, Eija Rytkönen
7.4. Naisten maanpuolustusliitosta, Leena Hietala
14.4. Miten sairaus mursi Kailaan ja Sarkian, Heli Hietaharju-Mölsä
21.4. Seppo Rytkösen kyselytunti (kysymyksiä luonnosta, teologiasta ja mielenterveydestä)
28.4. Elämäni biisi, a la Sanna ja Annika
5.5. Elämäni ihminen, esine, runo, laulu, väri tai muu tärkeä muistoissani
12.5. Anni Korpelan runojen maailmassa, Anneli Malinen
19.5. Kaupunginteatterin johtaja Marietta Kunnas vieraanamme
26.5. Kevättodistukset ja muuta keväistä

Ulkoillaan yhdessä!

Torstaisin klo 10. Kevätkauden aloitus 15.1.
Tutustutaan yhdessä Jyväskylän ulkoilureitteihin vaihtuvin teemoin ja
aloituspaikoin. Yhden ulkoilukerran kesto noin puolitoista tuntia. Kysy toimistosta vaihtuva lähtöpaikka ja lisätietoja, jos tulet uutena mukaan: 040 740 4472. Pääsääntöisesti lähtö kimppakyydein Puistotorilta klo 9.45.

Kirjapiiri I

kokoontuminen kuukauden 2. maanantai klo 13,
ohjaaja Kaarina Mäkinen

12.1. Mari Leppänen: Hidas matka valoon: 25 kertomusta joulun odotukseen
9.2. Irene Zidan: Isäni appelsiininkukkien maasta
9.3. Suvi Ratinen: Pakolainen
13.4. Thomas Schlesser: Monan katse
11.5. Monika Fagerholm: Eristystila / Kapinoivia naisia

Kirjapiiri II 

kokoontuminen kuukauden 1. tiistai klo 13,
ohjaaja Pirjo-Liisa Sillgren

13.1. Anneli Kanto: Punaorvot
3.2. Leila Slimani: Katsokaa kun tanssimme
3.3. Marianne Fredrikson: Anna, Hanna ja Johanna
7.4.Tiina Laitila-Kälvemark: Valon ja pimeän sonaatit
5.5. Fiona Valpy: Sypressisokkelo

Ompeluporinat

Joka toinen keskiviikko klo 13. kevätkauden tapaamiset 14.1. alkaen
Ohjaaja Vuokko Vuolle-Apiala
Omien käsitöiden lomassa vaihdetaan ideoita, seurustellaan ja juodaan kahvia. Ota oma käsityö mukaan. Vapaaehtoinen kahviraha Kirkon Ulkomaanavun hyväksi.

Leidien leffatreffit 

Ohjaaja Annika Mikkilä
Mennään yhdessä elokuvien päivänäytöksiin ja keskustellaan nähdystä elokuvan jälkeen kahvilassa. Koska Finnkinon ohjelmisto julkaistaan viikoksi kerrallaan, kiinnostuneille lähetetään ehdotukset leffatreffeistä tekstiviestillä.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset: toimisto@jklnnky.fi tai 040 740 4472.

Exodus –raamattupiiri

Kerran kuussa erikseen sovittuina ajankohtina.
Kevätkauden ensimmäinen kokoontuminen to 15.1. klo 14.
Ohjaaja Heidi Watia
Exodus  –raamattupiiri on naisille suunnattu piiri, jossa keskustellaan edeltä sovitusta raamatun kohdasta kahvikupin ääressä.

Avoimin mielin Raamatun äärelllä

Joka toinen torstai-ilta klo 18 (parittomat viikot) Keskustelujen ohjaajana Seppo Rytkönen. Myös miehet ovat tervetulleita.

Muu toiminta

Lauluryhmä Jännät harjoittelee tiloissamme.

Varttuneiden ja eläkeläisten piiri yhteistyössä Jyväskylän keskustan alueseurakunnan kanssa on lopettanut kokoontumisensa.

Lisätietoja ohjelmasta ja ilmoittautumiset:

toimisto@jklnnky.fi, 040 740 4472

Tilaisuudet ja piirit ovat kaikille avoimia. Tervetuloa tutustumaan!

Voit tukea toimintaamme liittymällä jäseneksi. Jäsenenä olet osa maailmanlaajuista sisarpiiriä ja saat samalla NNKY-liiton sekä paikalliset jäsenedut. Lisätietoa jäsenyydestä.


Takaisin Jyväskylän NNKY:n pääsivulle

Toimiminen Mikkelin NNKY:ssä

Oletko kiinnostunut merkityksellisestä vapaaehtoistyöstä, ryhmien ohjauksesta tai jäsenenä toimimisesta, yhdistyksemme jäsenyydestä tai kannatusjäsenyydestä?

Tutustu toimintaamme ja tule mukaan:

Toimintana Mikkelin NNKY:ssä ovat kerran kuukaudessa, syyskuusta toukokuuhun, järjestettävät Ystävätupa -tapaamiset erilaisin teemoin. Kokoonnumme pääsääntöisesti Mikkelin seurakuntakeskuksen yläsalissa, Savilahdenkatu 20, 3 krs.

Jumalanpalveluksen palveluryhmämme avustaa tuomiokirkossa.

Tuemme yhdistyksemme ja jäsentemme lahjavaroin mm. tyttöjen toimintaa, jonka tarkoituksena on opetella monenlaisia elämäntaitoja.

Yhdistyksessämme toimii Luottamus kasvaa kulkiessa -vertaisryhmä. Siinä suljetussa ryhmässä kokoonnutaan keskustelemaan eri aihepiireittäin kootun työkirjan pohjalta. Aiheita ovat mm. pelko, epäilys, usko, riittämättömyys, odottaminen… Työkirja ponnistaa ekumeeniselta, kristilliseltä pohjalta. Ryhmä kokoontuu 10 kertaa. Uusia ryhmiä voidaan perustaa, kun halukkaita ilmaantuu.

Toimintamuotonamme on IKIOMA ensikirja® -talkoot. IKIOMA ensikirja® on näkö- ja kehitysvammaisille lapsille valmistettava koskettelukirja.

Lisäksi yhdistyksemme järjestää retkiä erilaisiin kulttuurikohteisiin NNKY:n hengessä. Tiedotamme retkistä, otamme vastaan ideoita ja vinkkejä ajankohtaisista kohteista.

Suomen Nuorten Naisten Yhdistysten Liitto on strategiassaan nimennyt erityisiksi painopistealueikseen nuorten naisten toimintaa ja johtajuutta kehittävät ja vahvistavat työmuodot.

Meillä on mahdollisuus perustaa Mikkeliin esimerkiksi murrosikäisten äideille Kamalat äidit® -ryhmä ja eri-ikäisille naisille Voimasiskot-vertaisryhmiä.

Jäsentapaamisiin ja matkoillemme ovat tervetulleita kaikki aiheista ja matkakohteista kiinnostuneet!



Takaisin Mikkelin NNKY:n pääsivulle

Ännälä – Jyväskylän NNKY:n juhla- ja kokoustilojen vuokraus

Tiedustelut toimistoaikaan arkisin klo 9-15.
toimisto@jklnnky.fi, 040 740 4472

Vuodesta 1960 Jyväskylän NNKY:n toimitilana palvellut Ännälä Puistotori 4:ssä on kodikas ja tunnelmallinen tila juhliin ja kokouksiin.

Juhlasali

Vuokraamme salia pieniin juhla-, kokous- ja muistotilaisuuksiin. Salissa on piano.
Tilan maksimihenkilömäärä 50. Tilanvuokraehdot löydät sivun lopusta.

Alakerran kerhotila

Kokouksiin ja koulutuksiin enintään 10 hengelle. 

**********

Salin vuokrahinnat 1.1.2026 alkaen

Viikonloppu ja arkipyhät

la ja su               250 € / pv

Tilojen järjestely edellisenä iltana 40 €

Arkipäivä

yli 5 h   tilaisuus ja pidot         200 € / pv

alle 5 tunnin varaukset tuntiveloituksella 40 € / tunti

Alakerran kerhohuone
100 €/pv

alle 4 tunnin tilaisuudet:

klo 8–16          25 € / tunti

Pöytäliinavuokra
65 € / tilaisuus

Jyväskylän NNKY:n jäsenet saavat tilavuokrista 10 % alennuksen (ei koske pöytäliinoja).

Tilavuokra laskutetaan vuokralaiselta käytön jälkeen. Pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin, voimassa toistaiseksi.

**********

Tilojen siivous ei kuulu hintaan. Asiakas huolehtii omien jälkien siivouksesta. Laskutamme erikseen 150 €, mikäli joudumme siivoamaan tilaa asiakkaan jäljiltä.

Meillä ei ole omaa pitopalvelua, mutta voimme suositella vaihtoehtoja.

Varauksen yhteydessä on ilmoitettava tilojen käyttötarkoitus. Vuokraamme tilaa käyttöön, joka ei ole ristiriidassa arvojemme kanssa. Poliittisesti sitoutumattomana toimijana emme vuokraa tilaa puoluepoliittiseen toimintaan. Emme myöskään vuokraa tiloja käyttöön, jossa alkoholin nauttiminen on huomattavan suuressa roolissa. Tämä ei estä alkumaljojen ja ruokaviinin nauttimista juhlissa.

Takaisin Jyväskylän NNKY:n pääsivulle

Jyväskylän NNKY:n jäsenyys ja hallinto

Liity jäseneksi!

Jäsenmaksumme vuodelle 2026 on 30 euroa, alle 30-vuotiailta 10 euroa. Jäsenemme saavat Suomen NNKY-liiton tarjoamat jäsenedut sekä:

  • 10% alennuksen Jyväskylän NNKY:n tilavuokrista
  • 10% alennuksen Teeleidistä
  • 10% alennuksen Kukkakauppa ja hautauspalvelu Ryynäsen tuotteista
  • Alennus Hotelli Helkassa Helsingissä

Liity täyttämällä lomake NNKY-liiton sivulla (lomake löytyy sivun lopusta).

Takaisin Jyväskylän NNKY:n pääsivulle

Korvapuusteja ja kavereita

22.11. lauantaina kokoontui iloinen joukko leipojia Vääksyn Yhteiskoulun kotitalousluokkaan. Mukana oli NNKY:n jäseniä, ukrainalaisia ystäviämme sekä nuorisoa. Merja toi mukanaan leivonta-aineet sekä reseptit suomeksi ja venäjäksi. Riitan ansiosta saimme myös sähkölaitteet toimimaan – oikeat nappulat löytyivät vaivatta!

Leipominen sujui rennossa ja hyväntuulisessa tunnelmassa. Kaunis auringonpaiste ja upea näkymä kotitalousluokan ikkunasta loivat hienot puitteet yhteiselle tekemiselle.

Leivonnan jälkeen herkuttelimme tuoreilla korvapuusteilla ja suolaisilla paloilla.

Lämpimät kiitokset Vääksyn Yhteiskoululle tilojen lainaamisesta sekä kaikille mukana olleille!

Takaisin Vääksyn NNKY:n pääsivulle

NNKY
Yksityisyyden yleiskatsaus

Tämä sivusto käyttää evästeitä, joista osa on välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Välilehdellä Kävijämittaus ja analytiikka voit estää kävijäanalytiikkaan liittyvien evästeiden tallennuksen koneellesi.