Rajoja ja vertaistukea

Meillä asuu esiteini. Sellainen kiukutteleva, ovia paiskova olento, joka haluaa olla rauhassa, eikä voi sietää pienempiä sisaruksiaan. Välillä tuo sama tyyppi on iloinen, avulias, sosiaalinen ja kohtelias, suostuu leikkimään pikkuautoillakin neljävuotiaan veljensä kanssa. Ihan oikeiden murrosikäisten lasten kanssa samassa taloudessa elävät ystäväni naureskelevat, kun huokaan kymmenvuotiaan ailahtelevia tunteenpurkauksia – tuo ei ole vielä mitään, pahempaa on tulossa.

Meillä käydään ajoittain varsin kiivasta keskustelua rajoista. Tai siitä mitä saa tehdä ja mitä ei. Mitä pelejä saa pelata tai ei saa pelata. Keväällä kymmenvuotias vaatimalla vaati, raivoten ja kiukuten, saada pelata Fortnite Battle Royale -peliä. Koska kaikilla kavereillakin on se. KAIKKI pelaavat sitä.
 

Kävin tiukkaa pohdintaa itseni ja mieheni kanssa, olenko se ainoa kamala äiti, joka ei anna lapsensa pelata peliä.


Pelissä eliminoidaan vihollisia erilaisilla aseilla. Toki siinä myös harjoitellaan selviytymistaitoja ja varmasti samalla kehittyvät ryhmätyötaidotkin. Mutta. Pelin suositusikäraja on 12.

Kävin tiukkaa pohdintaa itseni ja mieheni kanssa, olenko se ainoa kamala äiti, joka ei anna lapsensa pelata peliä. Päätin kysyä mielipiteitä poikani kavereiden äideiltä. Kuudesta pojasta yhdellä oli peli ja toisella se oli koekäytössä. Neljällä pojista ei peliä ollut, koska ikäraja on 12 ja pojat vasta kymmenen.

Tämä esimerkki elävästä elämästä kertoo vertaistuen merkityksestä ja vanhempien välisen yhteydenpidon ja keskustelun tärkeydestä. Tulen turvautumaan näihin äiteihin myöhemminkin, jonkun toisen pelin ollessa kiistanaiheena tai ehkä kotiintuloajoista väännettäessä. Silloin, kun se oikea murkkuikä todellisine hormonimyrskyineen ja koetinkivineen koittaa.

Jos kaipaat vertaistukea lapsesi murrosiän myrskyissä, tule mukaan Kamalat äidit® -vertaisryhmään. Ryhmiä toimii eri puolella Suomea ja niitä perustetaan koko ajan lisää. Ryhmissä käsitellään vanhemmuuteen ja naisen elämään liittyviä teemoja, jaetaan murrosikään liittyvää tietoa sekä kannustetaan äitejä jakamaan ajatuksiaan muiden naisten kanssa. Ryhmät ovat suljettuja, luottamuksellisia ja maksuttomia.
 

Tutustu Kamalat äidit® -toimintaan: www.kamalataidit.fi

Vaula Hacklin

Kamalat äidit -koordinaattori
Suomen NNKY-liitto

Sielunsiskot

Voimasiskoista myötätuntoa ja -intoa elämään!

Keltaisia orvokkeja, käsi pitelee yhtä kukkaa

Voimasiskot on NNKY-liiton vertaisohjauksen malli, joka tähtää naisten henkiseen voimistumiseen ja omien voimavarojen käyttöönottamiseen. Ryhmissä käsitellään luottamuksellisessa ja arvostavassa hengessä naisena olemisen kysymyksiä, tunteita, ristiriitoja, lapsuutta, toiveita ja odotuksia. Voimasiskoissa vallitsee myötätunnon ilmapiiri, jossa naiset saavat vahvistua yhteisen jakamisen kautta.
 

Myötätunto voidaan kuvata prosessiksi, joka koostuu kyvystä havaita ja ymmärtää toisen tilanne ja tunnetila. Se on halua toimia toisen puolesta ja tehdä konkreettisia tekoja toisen hyvän edistämiseksi. Myötäinnolla tarkoitetaan myötäelämistä myös toisen ihmisen ilon aiheissa. Pohjana molemmissa on jaettu ihmisyys.
 

Voimasiskoissa toteutuu vertaisuuden jalo ajatus; antaessaan myös saa.
 

Voimasiskoissa toteutuu juuri edellä kuvatun kaltainen myötätunnon sisarpari, myötätunto ja -into, sisarpiirin hengessä. Ryhmissä jaetaan ja kannustetaan, tuetaan ja vahvistetaan. Niissä toteutuu vertaisuuden jalo ajatus; antaessaan myös saa. Samalla toteutuu tutkimuksissa todettuja myötätunnon positiivisia vaikutuksia esimerkiksi elämäntyytyväisyyteen ja merkityksellisyyden kokemiseen.
 

Ryhmissä ollaan myös itsemyötätuntoa ja hyvinvointia lisäävän vuorovaikutuksen äärellä.   Kallion sanoin: ”Hyvinvoiva ihminen kykenee taipumaan hyvän palvelukseen.”
 

Voimasiskot on myötätunnon areena, joka toimii kasvualustana tunteiden rakentavalle käsittelylle, jakamiselle ja ystävyyksien syntymiselle. Voimasiskot on hyvän palveluksessa – naisten tukena elämän ainutkertaisissa hetkissä.

Kati Taipale

Voimasiskot-innostaja, Suomen NNKY-liitto

Lähteet:
Pessi, Martela ja Paakkanen (toim.) 2017. Myötätunnon mullistava voima
Pruuki ja Suomen NNKY-liitto 2016. Voimasiskot -naisten voimaryhmän ohjaajan materiaali

Sielunsiskot

Terhi Heinilä: Naiset pappeina 30 vuotta

Minulla on ilo Naisjärjestöjen Keskusliiton puolesta onnitella naisteologeja ja evankelisluterilaista kirkkoa naisten pappeuden 30-vuotisesta taipaleesta.

Viimeiset 30 vuotta on osoittanut todeksi naisten kiinnostuksen opiskella teologiaa ja toimia pappeina. Lämpimät onnittelumme uutterasta työstänne ja kaikista merkittävistä saavutuksista kirkon piirissä. Olette tehneet pitkäjänteistä työtä ja samalla olette kaataneet raja-aitoja ja murtaneet lasikattoja suomalaisessa yhteiskunnassa!

Naisteologit ry on toiminut jo vuodesta 1934 ja on yksi vuonna 1911 perustetun Naisjärjestöjen Keskusliiton 59 jäsenjärjestöstä. Naisjärjestöt kokoavat yhteensä 400 000 naista. Osaavat ja vaikuttavat naiset vaalivat ja rakentavat yhteistyössä tasa-arvoista ja kestävää yhteiskuntaa, on visiomme.

Vielä paljon enemmän kuin 30 vuotta on kuitenkin aikaa siitä, kun ensimmäinen naispuolinen teologian opiskelija Suomessa, Wendla Matilda Ivaska valmistui vuonna 1913. Naisten pääsystä pappisvirkoihin on Suomessa puhuttu jo ainakin 1930-luvulta saakka.

Naisjärjestöjen Keskusliitto on osoittanut tukensa naisten pappeina toimiselle jo vuosikymmenten ajan. Historiankirjat kertovat, että Keskusliitto käsitteli naispappeutta mm. vuoden 1957 syyskokouksessaan ja järjesti Naiset ja kirkolliskokous -seminaarin vuonna 1962 ennen vuoden 1963 kirkolliskokousta, jossa naispappeuden hyväksyminen oli esityksenä.

Naisjärjestöt olivat suuresti ylpeitä, kun ensimmäiset 92 naista vihittiin papeiksi 6.3.1988. Päätös kieltää työvuorojärjestelyiden laatiminen sukupuolen perusteella 2006 oli myös merkittävä etappi naisten toimimiselle pappeina.

Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu noin neljä miljoonaa suomalaista. Naisjärjestöjen Keskusliitto katsoo, että monien suomalaisten arkeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan laajasti vaikuttavana toimijana kirkolla on merkittävä mahdollisuus osallistua sukupuolten tasa-arvon ja naisten aseman edistämiseen.

Juhlavuonna on hyvä muistaa, että kirkon johtoporras on kuitenkin yhä hyvin miehinen. Kirkkoherroista naisia on joka viides, vain yksi nainen on toiminut piispana ja kaikki arkkipiispat ovat olleet miehiä. Kuitenkin papeista naisia on nykyisin lähes puolet. He ovat miehiä useammin määräaikaisissa ja osa-aikaisissa tehtävissä tai työttöminä. Naisjärjestöjen Keskusliitto haluaa kaikin tavoin yhdessä Naisteologien kanssa edistää, että Suomessa naisilla on tasavertainen mahdollisuus edetä evankelisluterilaisen kirkon johtotehtäviin muiden Pohjoismaiden tapaan. 

On tärkeää, että vuonna 2017 Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkkohallitus osallistui piispa Irja Askolan aloitteesta Naisjärjestöjen Keskusliiton ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen ja perusti tasa-arvotekonaan kirkon tasa-arvopalkinnon. Palkinto myönnetään joka toinen vuosi, ja sen palkintosumma 5000 euroa käytetään tasa-arvotyöhön.

Haluamme kiinnittää huomiota myös kohtaamiimme uudenlaisiin haasteisiin. Naisiin kohdistuva vihapuhe on voimistunut ja löytänyt uusia kanavia sosiaalisessa mediassa. Vihapuhe kohdistuu erityisesti esimerkiksi politiikkoihin, toimittajiin ja usein myös kirkon tehtävissä toimiviin naisiin. Mitä näkyvämpi rooli, sitä useammin joutuu vihapuheen kohteeksi. Kaikkialla yhteiskunnassa on otettava tavoitteeksi nollatoleranssi vihapuheelle ja siihen tulee konkreettisesti puuttua.

Te ihanat ja upeat naiset ja miehet,

Meillä on aihetta juhlia jo tehtyä työtä naisten tasavertaisen aseman puolesta evankelisluterilaisessa kirkossa. Jatkakaamme periksi antamatta työtä naisten oikeuksien täysimääräiseksi toteutumiseksi kirkon piirissä. Toimitaan yhdessä naisjärjestöissä yhteisten tavoitteiden puolesta!

Terhi Heinilä

Naisjärjestöjen Keskusliiton pääsihteeri Terhi Heinilän tervehdys naisten pappisvihkimyksen 30-vuotisjuhlamessun 4.3.2018 juhlaohjelmassa Helsingin Tuomiokirkon kryptassa.

Sielunsiskot

Lämmintä ystävyyttä, turvallisuutta ja iloa Jyväskylän NNKY:ssä

Jyväskylän NNKY vietti 120-vuotisjuhlavuottaan viime vuonna. Elämän puu -yhteisötaideteos valmistui unelmista, toiveista ja kokemuksista. Kuvassa Siina Kovasen suunnitelma yhteisötaideteoksen ideasta.
Jyväskylän NNKY vietti 120-vuotisjuhlavuottaan viime vuonna. Elämän puu -yhteisötaideteos valmistui unelmista, toiveista ja kokemuksista. Kuvassa Siina Kovasen suunnitelma yhteisötaideteoksen ideasta.

Vuosi 2017 oli Jyväskylän NNKY:ssä juhlan aikaa.

Hienoa 120-vuotista matkaa juhlittiin vuoden aikana monin tavoin. Yhtenä juhlavuoden tavoitteena oli osallistaa Ännälän kävijöitä ja selvittää, mitä sisarpiiri on heille merkinnyt. Halusimme luoda visuaalisen kokonaisuuden siitä, millaisia yhteisiä unelmia ja toiveita meillä Jyväskylässä tänä päivänä on. Heti vuoden alusta lähdimme rakentamaan Ännälän tarinaa yhteisötaideteoksen muotoon, joka sai nimekseen Elämän puu.

Ännälän aulan seinänkokoiseen Elämän puuhun kerättiin talossa kävijöiltä ajatuksia siitä, mitä paikallinen sisarpiiri heille merkitsee sekä mitä he toivovat ja unelmoivat sen tulevaisuudelta. Lopulta Elämän puusta voitiin poimia kolmenlaista satoa.

Makeiksi omenahillopurkeiksi kuvatut historiakatsaukset pitivät sisällään herkullisia palasia Jyväskylän NNKY:n hienosta ja monivaiheisesta historiasta. Elinvoimaisissa lehdissä oli kirjattuna ajatuksia yhdistyksestä tästä päivästä ja tulevaisuuden hedelmiin eli punaisiin omenoihin oli kirjoitettu toiveita tulevasta.

Merkittäviä avainsanoja Elämän puun -lehdillä olivat: ilo ja sisaruus, turvallisuus ja kotoisuus, kansainvälisyys sekä sukupolvien vuorovaikutus.

Puun satoa tutkiessa piirtyy kuva, jossa tämän päivän Ännälä merkitsee perinteistä, elävää ja aitoa naisten taloa. Taloa, jossa toteutuu kohtaaminen ja yhdessäolo. Tärkeänä arvona talon toiminnassa koettiin arkipäivän lähimmäisyyden toteutuminen, joka kävijöiden mukaan tuntuu Ännälässä lämpimänä ystävyytenä ja hyväksyntänä. Muita merkittäviä avainsanoja Elämän puun -lehdillä olivat: ilo ja sisaruus, turvallisuus ja kotoisuus, kansainvälisyys sekä sukupolvien vuorovaikutus.

Näiden merkitysten ohella puun oksat täyttyivät myös eri ikäisten naisten ihanista toiveista. Omenoissa toivottiin uusien toimintojen ja kerhojen aloittamisen helppouden säilymistä. Lisäksi uskon, toivon ja rakkauden sekä henkisten arvojen läsnäolo nähtiin tärkeänä kristillisen naisjärjestön tulevaisuudelle myös Jyväskylässä. Jos Jyväskylän NNKY siis olisi puu, se olisi rakkaudella hoidettu puutarhan puu, joka kurkottaa päättäväisesti unelmiinsa. Puu, jonka turvalliset oksat täyttyvät iloisista asukeista, ja jonka oksilla on aina paikkoja myös uusille sisaruksille.

Jyväskylän NNKY:n hallituksen jäsenet
Siina Kovanen ja Salli Hyttinen

Elämänpuu seinällä
Jyväskylän NNKY merkitsee perinteistä, elävää ja aitoa naisten taloa. Vuokko Vuolle-Apiala ja Marja-Liisa Kauppinen kokoavat Elämän puuta. Kuva: Tanja Nieminen

Ilon lapsi

Äidiksi tuleminen vuonna 2000 oli elämäni suurin asia. Esikoislapseni Tekla oli suuri ihme. Siinä pienessä nyytissä asui syvä elämän tarkoitus, ihmetys ja kaikkeus. Tekla toi elämääni syvän, pulppuavan ilon. Muistan hänen hersyvän naurunsa, huumorintajunsa, tilanteiden kääntämisen päälaelleen. Hän oli hyvin avoin ja sosiaalinen, ihmisrakas lapsi, joka otti helposti kontaktia muihin. Kuljimme paljon kahviloissa, perhetapahtumissa, kirpputoreilla ja tapasimme paljon tuttuja. Tekla sanoi usein olevansa maailman onnellisin lapsi ja minä olin tietenkin maailman onnellisin äiti, koska sain olla hänen äitinsä.

Teklan myötä sain toisen mahdollisuuden elää uudelleen omaa lapsuuttani. Aloin muistaa ja ymmärtää omaa menneisyyttäni uudella tavalla. Lapsi sitoi minut myös kahteen sukuun tiiviisti.

Minulle olisi hyvin riittänyt yksi lapsi. Hän oli rukousvastaus, pyyntöni oli ”jumalani, anna minun tulla raskaaksi ja synnyttää lapsi, muuta en enää pyydä”. En pyytänyt tervettä lasta, vaan pyysin, että saisin minkä vauvan tahansa. Tekla syntyi terveenä ja elinvoimaisena kuten useimmat vauvat ja meitä siunattiin vielä kahdella lapsella. Lasten myötä sain palan paratiisia elämääni.

Olen edelleen hyvin onnellinen ja ylpeä kaikista lapsistani. Kirjoitan eniten lapsestani Teklasta. Hän on edelleen hyvin erityinen lapsi, koska hän teki meistä hyvin erityisen perheen, lapsikuolemaperheen. Teklan elämä päättyi kuusivuotiaana.

Hän on edelleen haastavin lapsistani. Hän haastaa minut päivittäin pohtimaan suhdettani Jumalaan, elämään ja kuolemaan. Olen iloinen siitä, että häntä ei enää mikään maallinen vahingoita ja joskus olen kateellinen siitä, että hän on jo perillä.

Olen etuoikeutettu, koska olen saanut kokea hänen koko elämänsä, yhden kokonaisen ihmiselämän. Jumala antaa, Jumala ottaa. Niin syvä kuin murheesi on ollut, niin syvä tulee ilosi olemaan. Eihän tätä hyväksy silloin, kun lapsi on kuollut.

Tunsin kuitenkin syvää iloa jo kuolinpäivänä. Surun päivä meille, taivasjuhlapäivä Teklalle. Ilon lapseni pääsi taivaan iloon. Taakka putosi harteiltani, oloni oli kevyt ja huojentunut. Kuulin enkelten laulun ja hän oli vielä hyvin, hyvin läsnä, näkymätön lapseni.

Olen saanut kokea ihmeellisiä asioita lapseni syntymän ja kuoleman myötä, ja siinä välissä riemua täynnä olevan elämän. Lapseni Teklan myötä taivasyhteys on auki. En vain usko, vaan tiedän, että kuolemanjälkeinen elämä on totta. Elämä ei pääty kuolemaan vaan siitä aukeaa uusi elämä, uusi ilon aika, jossa kaikki olemme ilon lapsia.

Voimme kokea siitä häivähdyksen jo maanpäällä, palan paratiisia. Samoin kuin lapsi tuo ilon äidilleen, meidät on luotu iloksi toinen toisillemme.

Leena Vilkka

Sielunsikot

Sananvapaus kuuluu jokaiselle

Valokuvanäyttely maailman uutiskuvista sai pohtimaan ihmisoikeuksia

Suomessa sananvapaus kuuluu jokaisen perusoikeuksiin ja se on turvattu perustuslaissa. Jokaisella on oikeus vastaanottaa ja levittää tietoja. On monta maata, joissa ihmiset eivät saa tuoda omaa mielipidettään julki. Joko he pelkäävät rangaistusta tai heillä ei ole tietoa oikeuksistaan. Diktatuuri ja propaganda tukahduttavat ihmisten omia mieliä ja jatkuvassa pelossa eläminen tekee hulluksi. Jotkut vallan alla elävät eivät valitettavasti edes tajua olevansa aivopesun uhreja. Pohjoismaissa, missä meillä on maailman laajin sananvapaus, emme usein tule ajatelleeksi millaista olisi elää maassa, jossa ei saa tuoda mielipidettään julki.

Tämän vuoden World Press Photo -valokuvanäyttelyn kuvia katsoessani tulin ajatelleeksi, että elämme kamalan eriarvoisessa maailmassa. Joskus, kun minusta tuntuu siltä, että elämä on epäreilua, voisin miettiä miten hyvin asiat itselläni ovat. En voi mitenkään tarkkaan tietää millaista elämä oikeasti on esimerkiksi Pohjois-Koreassa, mutta tietolähteiden perusteella sananvapaudessa on siellä parantamisen varaa ja paljon.

Suomessa sananvapaus on koetuksella varsinkin sosiaaliseen mediaan sijoittuvan vihapuheen takia. Poliitikot ja muut julkisuuden henkilöt eivät ehkä uskalla tuoda arkoihin puheenaiheisiin koskevia mielipiteitään siellä enää esille. Internetissä heitä on helppo haukkua nimettömänä tai valeprofiilin turvin. Jotkut tekevät sitä jopa omalla nimellään.

Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Vaikka sananvapaus suo laajat oikeudet esittää mielipiteitään, ei nettiinkään voi ihan mitä vain kirjoitella. Lakia rikkovista viesteistä ja kirjoituksista voidaan rangaista jälkikäteen.

”Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.” – Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 19. artikla.

Tilda Hyttinen

13-vuotias koululainen

Sielunsikot

Elämäni naiset

”Miehistä ihminen oppii”, kirjoitti runoilija Eeva Kilpi.

Viidenkympin ikään mennessä sitä on tullut käyttäneeksi elämästään runsaasti aikaa ja energiaa miehiin. Olen kyllä oppinutkin monenlaista. Kaikki ne hehkuvat (ja ei-niin hehkuvat) ihastukset ja rakkaussuhteet. Työpaikkojeni ja tieteen monenlaiset miehet. Sukuni ja perheeni miehet. Tärkeät ystävämiehet. Ympäristöni reuhakkeet, elämästään tipahtaneet juopot, kähmijät sekä naapuruston miehet, jotka lapsiaan kouluun saatellessa huikkaavat huomenet ja avaavat kohteliaasti oven. Lehtien ja tv-ohjelmien miehet: älyköt, taitavat näyttelijät, maailmanpolitiikan machot, keskustalaiset insinöörit.

Minun elämäni naiset ovat olleet hauskoja, täysipäisiä ja mutkattomia ihmisiä. Siksi sen pohtiminen, mitä olen heiltä oppinut, on jäänyt hätkähdyttävän vähälle. Historioitsija minussa huomauttaa, että tilanne ei kerro vain henkilökohtaisesta onnekkuudestani vaan myös siitä, miten sukupuolittunut suomalainen yhteiskuntamme on ollut ja yhä on. Suomalaisnaisten rooliin on kuulunut vahvuus ja kiltteys, on kuulunut hoitaa nurkumatta työnsä ja olla odottamatta palkintoja tai näkyvyyttä. Kaikki eivät suinkaan ole yrittäneet, saati yltäneet rikkomaan lasikattoja, josta seuraa meteliä, jännitteitä ja ristiriitoja.

Avitan pohdintaani oppimastani listaamalla joitain tärkeitä naisiani.

Huivipäinen ja epämuodikas Aino opetti, kuinka saunavasta tehdään, nokkosista syötävää ja luonnonmukaista ajattelua. Piti uskonnolliset pikkujoulut, lauloi ”pikkulintu riemuissaan” ja usutti tekemään kunnolla koululäksyt, koska koulutus on tärkeää.

Nutturapäinen, levollinen Tyyne opetti aakkoset ja miten koulussa ollaan. Eikä nolostuttanut, vaikka kaunokirjoitusvihossani oli ruma sana, kun unohdin kuusi-sanasta kirjaimen.

Äitini Liisa. Aina ehdottomasti puolellani silloin kuin sitä tarvittiin ja tarvitaan. Naurava, sosiaalinen, ihmisistä kiinnostunut. Elävä esimerkki kuinka asenteella ja rohkeudella tarttua toimeen selviää, vaikka lähtökohdat eivät aina anna kaikkia tarvittavia eväitä.

Mathilda ja Fanni, naiset, joita olen yrittänyt tutkimalla tavoittaa. Molemmat laajensivat suomalaisten naisten toimintasfääriä uusille yhteiskunnallisille aloille, kumpikin omalla tavallaan. Mikä määrä hengenpaloa ja sitkeyttä. Molempien elämä opetti, että rakentaakseen uutta ja pysyvää tarvitaan verkostoja, toisia naisia ja kykyä toimia miehisessäkin ympäristössä. Itsensä ja asiansa arvostaminen on kaiken lähtökohta. Fanni opetti myös, miten vahvuuteenkin voi särkyä.

Minna, Aulikki, Hanna ja Liisa, ystävät ja sielunsisaret läpi vuosikymmenten. Korvaamattomia peilejä, niin naisena olemisessa kuin muutenkin elämässä. Ystävyydessä kuunnellaan, kuullaan, sanotaan ja vaietaan juuri oikeissa kohdissa. Siten asiat loksahtavat lopulta kohdalleen olipa kyse mehustamisen oppimisesta, perhe-elämän monimutkaisista kiemuroista saati juuri sopivasta lomalukemisesta.

Olen paljosta velkaa näille ja lukemattomille muille elämässäni vaikuttaneille naisille. Itsestäänselvyys, jota harvoin sanon ääneen. Hyvä olisi sanoa.

Tilanteeni on aivan samanlainen kuin laajemmin katsottuna Suomella. Nostamme miehiä ja miehistä oppimaamme esiin, mutta emme samalla tavalla naisia. Kun Suomi ensi vuonna juhlii 100:aa vuottansa, olisi syytä, että me naiset viimeistään silloin nostaisimme esiin ryminällä erilaisia naisia, jotka kukin omalla tavallaan ovat rakentaneet tätä suomalaista yhteiskuntaa. Se ei ole tapahtunut vain vallan saleissa tai fiineissä julkisissa keskusteluissa vaan mitä suurimmassa määrin myös arjen elämässä, perheissä, järjestöissä, kyläyhteisöissä, kouluissa ja työelämässä, joissa kaikissa naiset ovat olleet ja ovat mukana.

Puhu ja kirjoita oman elämäsi naisista!

Marjo-Riitta Antikainen
Yliopistonlehtori, dos., Helsingin yliopisto

Sielunsikot

Kaipuu juhlaan

Rakastan kauniita astioita! Vanhoja Arabian maitokannuja, joita käyn ihastelemassa äitini astiakaapissa, ruusukuvioisia kahvikuppeja, jotka löytyivät kesäkodin vintiltä kaiken pölyn keskeltä. Ihastelen sinisiä ja punaisia juomalaseja, sulavamuotoista teekannua, koristeellista kerrosvatia kuin suoraan pappilan kahvipöydästä.

Kun arki tuntuu harmaalta, katan olohuoneen pöydälle parhaimmat astiani, taittelen lautasliinat ja tarjoilen herkkuaterian perheelleni. 

Istahtaminen hyvän ruuan äärelle rauhassa ja ajan kanssa kirvoittaa hymyt ja rentouttaa hartiat, tuo juhlan tunnun.

Juhlan tuominen arjen keskelle on tärkeää. Ehkä se vaatii hiukan ponnistusta, ehkä hiukan ennen h-hetkeä kaikki on sekasortoista, ehkä ulkopuoliset paineet tuntuvat valtavilta kestää, mutta juuri juhlahetkellä epäröinti katoaa; tässä on hyvä, läheisten ja ystävien keskellä, vaikka epätäydellisenäkin.

Juhlan valmistelu kertoo kunnioituksesta ja arvostuksesta niin itseä kuin muita kohtaan. Haluan tarjota toiselle jotakin hyvää ja kaunista, haluan että minäkin saan nauttia juhlahetkestä silloin tällöin. Juhlasta syntyy arvostus; pukeudun parhaimpiini, sipaisen huulipunaa, olen kaunis ja tarpeeksi kelpo tässä ja nyt – uskallan olla sitä omalla tavallani.

Mistä juhla sitten syntyy? Se syntyy ennen kaikkea ajatuksesta ja halusta luoda erityinen hetki. Kaikki sen päälle ja jälkeen tuleva on pintaa, sillä kukin luo juhlan oman makunsa ja tyylinsä mukaan, niillä taidoilla ja voimavaroilla, jotka sillä hetkellä on. Juhlahetki ei poista huoliamme, ratkaise riitojamme, mutta se kertoo siitä, että kuulumme tähän sukuun, tähän ystävien joukkoon. Poissaolevat läheisetkin kulkevat ajatuksissa mukana. Emme ole yksin.

Tällä hetkellä, tähän päivään kaipaan kovasti juhlaa. Kaipaan iloista naurua, jälleennäkemisen riemua, halauksia, kermakakkua, lahjoja. Ehkä se kaikki odottaakin jo nurkan takana!

Maarit, toiminnanohjaaja
Oulun NNKY

Sielunsikot

Synnyttämällä yksinhuoltajaksi

Nainen ei voi kääntää raskaudelleen selkäänsä, ei lähteä taakseen katsomatta, kuten mies. Vaan kun mies jättää raskaana olevan naisen, alkaa äitiys yksinhuoltajuudella.

Olen Itu-työssä saanut kulkea yksinhuoltajaäitien rinnalla odotusajasta jopa pitkälle lasten kouluikään asti. En voi kuin ihmetellä sitä sinnikkyyttä ja äidin sydämen voimaa rakastaa ja huolehtia lapsistaan, silloinkin kun äiti ei saa ympäristöltään kaipaamaansa tukea ja suojaa. 

Kerroin kaverille, että se abortti ei nyt kyllä onnistu, ja niin hän sitten otti ja päätti lähteä.  Eniten minua harmitti, että hän yritti pahoinpidellä minut eron keskellä. En muuta voinut kun yrittää suojella vauvaani. No, raskausaika meni ja synnytin tyttäreni. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Nyt hän on jo iso tyttö ja voin sanoa, että äitiys on minun juttuni.

Tulin raskaaksi ja yhtäkkiä poikaystäväni muuttui kylmäksi ja jäätäväksi, vaikka hän oli ollut se joka halusi lapsen. Hän heitti minut elämästään kylmän rauhallisesti, eikä minulla ole vieläkään aavistusta miksi näin kävi. Masennuin, ahdistuin ja pelkäsin, mutta en ajatellut aborttia. Minun kotimaassani abortti on laiton, enkä halunnut siihen turvautua. Synnytin lapseni ja nyt vietän ensimmäistä äitienpäivääni. Lapseni on melkein vuoden vanha. Toivon, että isä joskus ymmärtää että lapsi tarvitsee myös isää. Äitiys ei ole ollut minulle helppoa, mutta silti parasta mitä minulle on tapahtunut.

Harva kohtaamistani naisista on valinnut yksinhuoltajuutta vapaaehtoisesti. Lähes jokainen unelmoi perheestä ja parisuhteesta, mutta todellisuus on usein toinen. Parisuhdetilanne voi muuttua; yllätysraskaustilanteessa nainen voidaan pakottaa valitsemaan kahden väliltä, joko mies tai vauva. Myös vauva-arki voi yllättää, ja kohta asutaankin eri osoitteissa.

Äitiys on kuitenkin maailman arvokkain tehtävä, ovat olosuhteet millaiset tahansa. Äidit ovat ne, jotka kantavat maailmaa ja tulevaisuutta sylissään. Kun vanhemmuuden tehtävän joutuu kantamaan yksin, silloin tarvitaan erityistä kannustusta ja rohkaisua myös ympäristön taholta.

Nyt äitienpäivänä haluan lämpimästi onnitella erityisesti kaikkia yksinhuoltajaäitejä. Teille on annettu tärkeä tehtävä ja toivon, että jaksatte rakastaa lapsianne ja ennen kaikkea itseänne! 

Keitä ne on ne sankarit,
sellaiset sankarinaiset
joita koko valtakunta arvostaa?
Keitä ne on ne sankarit
sellaiset sankarinaiset,
jotka tosityöstä palkintonsa saa.*

Outi, Itu-työn vastaava työntekijä
Tampereen NNKY

*J. Karjalaisen Sankarit -laulun naisille muokattuna.


Itu-työ

Tampereen NNKY:n Itu-työ tukee kriisiraskaustilanteessa olevia, raskauttaan vaikeassa tilanteessa jatkavia ja abortin läpikäyneitä tyttöjä ja naisia. Tärkeimmät työmuodot ovat yksilötapaamiset, puhelinpäivystys sekä abortin läpikäyneiden vertaistukiryhmät. Vuodesta 2014 lähtien työtä on valtakunnallistettu RAY:n tuella.

Itu-työ etsii parhaillaan vapaaehtoisia tukihenkilöiksi pääkaupunkiseudulla yksin lasta odottaville naisille ja yksinhuoltajaäideille. Tukihenkilökoulutus järjestetään Helsingissä lauantaina 28.5.2016.

Sielun siskot

Kerro, kerro kuvastin, millainen on NNKY-nainen?

Onko NNKY-nainen koko maailmaa syleilevä hyväntekijä, läpi harmaan kiven puskeva jääräpää vai kenties härkää sarvista tarttuva sisupussi?

Aloitin Suomen NNKY-liiton tiedottajan sijaisena runsaat vuosi sitten, NNKY:tä ennestään tuntematta. NNKY:n naisten kautta olen kuitenkin oppinut tuntemaan NNKY:tä. He ovat NNKY, sen lämmin sydän ja periksi antamaton mieli.

Olen kuluneen vuoden aikana saanut kokea minulle ennestään vieraiden naisten keskellä lämmintä vieraanvaraisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Olen saanut nauraa yhteisille jutuille sekä myötäelää toisten huolta ja surua – seurassa, jonka ikähaitari on kattanut jopa viisi vuosikymmentä. Olen saanut rohkaista ja tulla rohkaistuksi. Ja olen saanut huomata, kuinka usean NNKY-naisen taustalta löytyy myrskyjä, joista selviytyneenä useat ovat löytäneet itsensä toisia tukemasta ja eteenpäin kannustamasta. Olen myös oppinut, kuinka NNKY-naiset eivät ole jääneet laakereilleen makaamaan, vaan ovat vuosikymmenestä toiseen puuttuneet erilaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin sekä tarttuneet niin kauhaan, puikkoihin kuin vasaraan. 

Kysyin viime vuonna NNKY:läisiltä, millaiseksi he itseään ja toisiaan luonnehtisivat. Kyselyyn vastanneet totesivat muun muassa seuraavaa:

NNKY-nainen

  • on monenlainen – ja juuri siinä piileekin NNKY:n rikkaus; kaikenlaiset naiset ovat tervetulleita
  • on tosinainen, joka ei nosta itseään jalustalle, vaan on osallistuva, auttava ja sydämellinen
  • on valmis jakamaan toisen naisen ilot ja surut, kulkemaan vierellä
  • hyväksyy erilaisuuden – sen, että olemme erilaisia ja tulemme erilaisista lähtökohdista
  • kunnioittaa toisen mielipidettä ja osaamista
  • avun tarpeen nähdessään laittaa omat tarpeensa hetkeksi syrjään auttaakseen toisia
  • rakastaa lapsiaan ja tekee parhaansa kasvattajana; erityisesti tyttöjen asema on sydäntä lähellä
  • haluaa antaa positiivista mallia ja jakaa osaamistaan toisten hyödyksi
  • omaa sisäistä, elämän kypsyttämää viisautta

Tulemme jatkossa julkaisemaan elämänmakuista Sielunsiskot -blogia, jossa eri kirjoittajat kertovat (NNKY:n) naisten iloista ja suruista siinä kuin vastoinkäymisten voittamisesta. Elämästä.

Ilona
Suomen NNKY-liiton tiedottaja

NNKY Sielunsiskot