Vääksyn NNKYn retki Leikkokukkatila Loistolle

Vääksyn NNKY teki 2.9.2025 retken Leikkokukkatila Loistolle. Ohjelmassa oli kukkien sidontaa kukkapajassa ja äänimaljarentoutus. Kukkakimpuista tuli upeita tilanpitäjän Marianna Liikosen opastuksella. Äänimaljarentoutuksen piti jäsenemme Eija Liikonen. Kiitos tunnelmallisesta, luovasta sekä inspiroivasta iltapäivästä Mariannalle ja kaikille mukana olleille.

Takaisin Vääksyn NNKY:n pääsivulle

Vapaaehtoistehtävät Jyväskylän NNKY:llä

Salin 60 tuolia saatiin hyvissä ajoin valmiiksi talkoolaisten avulla.
Tuolitalkoissa salin 60 tuolia saatiin hyvissä ajoin valmiiksi talkoolaisten avulla.

Yhdistyksemme toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisten työpanokseen. Suurin osa piireistä ja kerhoista ohjataan vapaaehtoisvoimin ja yhdistyksemme luottamustehtävissä toimivat vapaaehtoiset.

Vapaaehtoisena voit keskittyä sinulle sopivaan tehtävään tai osallistua laajemmin yhdistyksen toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Jos sinulla on idea toimintamuodosta tai tapahtumasta, jonka ajattelet sopivan osaksi NNKY:n toimintaa, ota rohkeasti yhteyttä! 

Vapaaehtoistoimintaamme ohjaavat periaatteet: 

  • Vapaaehtoisena voit toimia kerran pari viikossa tai vaikka pari kertaa vuodessa; päätät itse mihin voit sitoutua. 
  • Vapaaehtoistehtäviä tehdään omin taidoin ja omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. 
  • Vapaaehtoistoiminnassa on tärkeää muistaa: luottamuksellisuus, tasa-arvo ja toisten kunnioittaminen. 
  • NNKY on kansainvälinen, ekumeeninen ja monikulttuurinen naisten ja tyttöjen liike, joka toimii 120 maassa noin 22 000 paikallisen toimijaverkoston voimin.
  • NNKY:ssä jokainen saa olla mukana omana itsenään. Erilaisuuden ymmärtämisen kautta rakennamme väkivallatonta ja turvallista yhteiskuntaa.
     

Esimerkkejä vapaaehtoistehtävistä NNKY:llä

  • Kamalat äidit tai Voimasiskot -vertaisryhmän ohjaaja. Kamalat äidit on vertaistoimintamalli teini-ikäisten lasten äideille. Voimasiskot on vertaistoimintaa naisten tunnetaitojen käsittelyyn. Vertaisryhmänohjaaja sitoutuu ohjaamaan ryhmää 10 tapaamisen ajan. Vertaisryhmän ohjaamiseen saa koulutuksen ja perehdytyksen.
  • Kahvitus- ja keittiötehtävät (mm. tiistai-aamun Puuroa ja puhetta -aamiaistapahtuma, varainhankintatapahtumat, sunnuntaitilaisuudet.)
  • Eri piirien ja kerhojen vetäminen (esim. kirjapiirit kerran kuussa)
  • Kristillis-kulttuuristen tilaisuuksien esiintyjä (mm. tiistai-aamuihin ja noin kerran kuussa pidettäviin sunnuntaitilaisuuksiin esitelmöitsijöitä, lausujia, laulajia, soittajia, hartaushetken vetäjiä jne.
  • Luottamustoimet hallituksessa (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja, hallituksen jäsen) ja työryhmissä (esim. ohjelma ja historiikkityöryhmä)

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä toiminnanjohtajaan,
toimisto@jklnnky.fi, 040 740 4472 (puhelimeen vastaamme arkisin klo 9-15)

Takaisin Jyväskylän NNKY:n pääsivulle

Jyväskylän NNKY:n historiikki

Susanna Matikainen kertoi historiikin julkaisutilaisuudessa monipuolisesta tehtävästään
kirjan toimittajana ja taittajana. Kuva: Seppo Rytkönen


Jyväskylän NNKY julkaisi 125-vuotishistoriikin 16.10.2022

125-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi Jyväskylän Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys (NNKY) julkaisi historiikin: 125 vuotta valistuneitten naisten aktiivisuutta – Jyväskylän NNKY:n historia 1897–2022

Historiikin toimitti ja taittoi Susanna Matikainen apunaan historiikkityöryhmä, jossa toimivat Jyväskylän NNKY:n nykyiset puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja toiminnanjohtaja. Historiikissa vuodet 1897-1982 käsitellään tiivistelmänä Eira Paunun 80-luvulla kirjoittamasta historiikista. Tästä eteenpäin historiikki käsittelee toimintaa vuosikymmen kerrallaan useiden toimijoiden historiikkia varten kirjoittamista sekä arkistosta löytyneiden kirjoitusten kautta. Susanna Matikainen kirjoitti toimintakertomusten pohjalta johdantoluvut eri vuosikymmenille.

Kirjan takakansiteksti:

”Vuonna 1897 Jyväskylässä oli joukko valistuneita, koulutettuja, itsenäisiä ja kristinuskoon sitoutuneita naisia, jotka halusivat toimia yhdessä erityisesti nuorten naisten hyväksi. Lyseon laulusalissa perustettiin NNKY-yhdistys, joka on kristillinen vapaaehtoisuuteen perustuva maallikkoliike. Se loi pohjan seurakuntien lapsi-, nuoriso-, lähetys- ja diakoniatyölle. Se innosti pitämään arvossa tietoa, ihmisenä kasvamista, yleissivistystä ja kulttuurin eri ulottuvuuksia. Yhdistys avartui vuosien mittaan vieraanvaraiseksi ekumeeniseksi yhteisöksi, joka on osa maailmanlaajaa NNKY-liikettä (YWCA). 125-vuotias Jyväskylän NNKY on jättänyt paljon jälkiä niin paikallishistoriaan kuin laajemmallekin. Tämän kirjan kirjoittajat avaavat tiedollisia ja kokemuksellisia näkymiä yhdistyksen henkilöihin ja vaiheisiin eri aikakausina. Tämän teoksen painotus on 80-luvulta tähän päivään, mutta se sisältää myös tiivistelmän vuonna 1986 julkaistusta, Eira Paunun kirjoittamasta Jyväskylän NNKY:n historiikista 85 vuotta kristillistä naistyötä – Jyväskylän NNKY ry vuosina 1897–1982.

ISBN: 978-952-80-6559-3

92.845

Historiikin voi tilata Bod.fi-verkkokaupasta



Takaisin Jyväskylän NNKY:n pääsivulle

Jyväskylän NNKY ry:n tietosuojaseloste

Rekistereiden pitäjä
Jyväskylän Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys ry
y-tunnus: 0194702-8
Puistotori 4, 40100 Jyväskylä
+358 (0)40 740 4472
toimisto@jklnnky.fi
https://ywca.fi/paikallisyhdistykset/jyvaskylan-nnky/
https://jklnnky.fi

Rekisteriasioiden yhteyshenkilö
Toiminnanjohtaja Tanja Nieminen
+358 (0)40 740 4472
tanja.nieminen@jklnnky.fi

  1. HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELY JYVÄSKYLÄN NNKY:SSÄ
    NNKY:n toimintaan osallistuminen ja NNKY:n jäsenyys edellyttävät henkilötietojen käsittelyä. Tietosuoja-asetuksen (GDPR, General Data Protection Regulation) tarkoituksena on parantaa henkilötietojen turvallista käsittelyä siten, ettei yksityisyyden suojaa vaaranneta. Yhteisillä tietojärjestelmillä kuten NNKY:n jäsenrekisterillä sekä huolellisella henkilötietojen käsittelyllä varmistamme sen, että NNKY:ssä henkilötietoja säilytetään turvallisesti ja käytetään vastuullisesti.

    Henkilötietojen käyttö
    Jyväskylän NNKY käyttää keräämiään henkilötietoja yhdistyksen toiminnan järjestämiseen ja siihen liittyvään tiedotukseen. Henkilötietojen käsittelyn perusteena on yhdistyksen yhdistyslain mukainen velvoite pitää yllä jäsenluetteloa, oikeutettu etu huolehtia jäsenpalvelusta ja jäsenviestinnästä, vapaaehtoisiksi ilmoittautuneiden palveluista ja viestinnästä sekä asiakkaiden palvelusta ja viestinnästä. Yhdistys noudattaa yleisesti hyväksyttyjä tietoturvakäytäntöjä suojellakseen henkilötietoja. Vain nimetyille henkilöille annetaan pääsy henkilökohtaisesti tunnistettaviin tietoihin ja he ovat sitoutuneet ylläpitämään näiden tietojen luottamuksellisuutta. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille ilman suostumusta. Tilastointia ja raportointia varten kerätään yleisiä tietoja (esim. osallistujamäärät), joita ei voida yhdistää yksittäisiin henkilöihin.

    Henkilötiedot saadaan ensisijaisesti rekisteröidyltä itseltään. Tarvittaessa tietoja voidaan täydentää julkisista rekistereistä, kuten Fonectan haun kautta saaduilla yhteystiedoilla.
  2. HENKILÖREKISTERIT
    2.1. JÄSENREKISTERI
    Henkilötietojen käsittelyn perusteena on yhdistyksen yhdistyslain mukainen velvoite pitää yllä jäsenluetteloa.
    Yhdistyslain 11.1 § mukaan jäsenluetteloon on merkittävä kunkin jäsenen täydellinen nimi ja kotipaikka. Jäsenluettelossa voi olla myös tietoja jäsenyyden syntymisen ja päättymisen ajasta, jäsenmaksuvelvoitteen hoitamisesta, jäsenten ammatista ja työpaikasta sekä sähköpostiosoitteesta.

    Jyväskylän NNKY käyttää Suomen NNKY-liiton jäsenrekisteripalvelua, jonka käyttämisestä on tehty kirjallinen sopimus. Sopimukseen on kirjattu paikallisyhdistyksen nimeämät jäsenrekisterin käyttäjät. Käyttäjien salasanat ovat suojatussa muodossa.

    Suomen NNKY-liiton jäsenrekisteripalvelun tarjoaja on Tietotoimisto.fi -palvelu. Siinä käytettävät yhteydet on suojattu 256-bittisellä SSL-suojauksella, jota myös monet pankit käyttävät. SSL-turvakäytäntö suojaa tietoliikenteen siten, ettei ulkopuolinen tarkkailija pysty yhteyttä seuraamalla näkemään tai muuttamaan luottamuksellisia tietoja. Kaikkien käyttäjien salasanat ovat salatussa muodossa.

    Jäsenluetteloon on merkitty jäsenen nimi, mahdollisesti syntymäaika/vuosi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite, jäseneksi liittymisajankohta, valintaruudut NNKY:n uutiskirjeestä ja Näkyvä Nainen -lehdestä. (Tummennetulla merkittyjen henkilötietojen antaminen on edellytys jäsenyyden syntymiselle).
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: Jäsenille suunnattu viestintä mm. jäsenkirjeet ja sähköpostiviestit sekä jäsenetujen ja -palvelujen tarjoaminen.

    Jyväskylän NNKY:n jäsenrekisterin käyttäjät: Toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja.
    Suomen NNKY-liitto, ks. tietosuojaseloste: https://ywca.fi/624-henkilotietojen-kasittely-suomen-nnky-liitossa
    Jäsenpalvelut: mm. Näkyvä Nainen -jäsenlehti, jos jäsen on ilmoittanut haluavansa vastaanottaa lehden; Jäsenviestintä: NNKY-liiton uutiskirjeet, jos on ilmoittanut haluavansa vastaanottaa uutiskirjeet; Yhdistystoimintaan liittyvä viestintä ja tiedottaminen: sähköiset ilmoittautumislistat kokouksiin, tilaisuuksiin, tapahtumiin ja koulutuksiin.

    Suomen NNKY-liitto säilyttää henkilötietoja seuraavasti:
    Jäsenrekisterissä tietoja säilytetään ainoastaan tilastointia ja raportointia varten korkeintaan kaksi vuotta siitä, kun jäsen on ilmoittanut eroavansa jäsenyydestä.

    Näkyvä Nainen -lehtirekisteristä tiedot poistetaan, kun pyyntö niiden poistamisesta on tullut. Lehtien kimppulähetyksen henkilötietoja säilytetään niin kauan kuin henkilö tilaa lehtikimppuja. Tiedot poistetaan, kun pyyntö niiden poistamisesta on tullut.

    NNKY:n uutiskirjeen tilaajarekisteristä tiedot poistetaan, kun pyyntö niiden poistamisesta on tullut.
    Sähköisten ilmoittautumislistojen tiedot säilytetään tilastointia ja raportointia varten seuraavan vuoden loppuun saakka.

    2.2. ILMOITTAUTUMISLISTAT
    Henkilötietojen käsittelijät: Toiminnanjohtaja, puheenjohtaja, ryhmänohjaajat
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: tilaisuuksien ja tapahtumien, leirien ja koulutuksien sekä ryhmätoiminnan järjestäminen, laskutus
    Kerättävät tiedot: nimi, yhteystiedot, mahdolliset ruoka-ainerajoitukset
    Henkilötietojen säilytys: Salasanalla suojattu pilvipalvelin tai paperiversiot lukituissa tiloissa. Tiedot säilytetään tilastointia ja raportointia varten ko. toimintaa seuraavan vuoden loppuun saakka.

    2.3.JÄSENTEN UUTISKIRJE
    Henkilötietojen käsittelijä: Toiminnanjohtaja
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: tiedotus
    Kerättävät tiedot: nimi, yhteystiedot
    Henkilötietojen säilytys: Jäsenten yhteystiedot ovat toimisto@jklnnky.fi osoitteella käytettävän sähköpostiohjelman ja toimiston puhelinliittymän yhteiskäytössä olevassa yhteystietoluettelossa. Tiedot poistetaan pyydettäessä ja jäsenen erotessa yhdistyksestä.

    2.4. VAPAAEHTOISREKISTERI
    Henkilötietojen käsittelijä: Toiminnanjohtaja, johtoryhmän jäsenet
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: tiedotus, toiminnan koordinointi, koulutus ja virkistys
    Kerättävät tiedot: nimi ja yhteystiedot
    Henkilötietojen säilytys: Salasanalla suojattu pilvipalvelin. Tiedot säilytetään tilastointia ja raportointia varten vapaaehtoistyöstä pois jäämistä seuraavan vuoden loppuun saakka.
    Lisäksi käytämme vapaaehtoisten rekrytointiin vapaaehtoistyo.fi-palvelua. Palvelun tietosuojaseloste: https://vapaaehtoistyo.fi/fi/data-statement

    2.4. TYÖNTEKIJÄREKISTERI
    Henkilötietojen käsittelijä: Toiminnanjohtaja sekä Accounteria Oy
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: työsuhteen ylläpitoon ja palkanlaskuun liittyvä toiminta.
    Kerättävät tiedot: nimi, hetu, yhteystiedot, pankkiyhteys ym työsopimuksen vaatimat tiedot.
    Henkilötietojen säilytys: Salasanalla suojattu pilvipalvelin, paperikopiot lukitussa kaapissa, tilitoimiston rekisterit

    2.5. HENKILÖREKISTERIT TOIMINTAMUODOITTAIN
    Henkilötietojen säilytys Tiedot säilytetään salasanalla suojatulla pilvipalvelimella ja tarvittavat paperiversiot lukituissa tiloissa. Tietokannat ja niiden varmuuskopiot sijaitsevat lukituissa tiloissa.
    Tiedot säilytetään tilastointia ja raportointia varten asiakkuuden tai toiminnan päättymistä seuraavan vuoden loppuun saakka.

    Tietoja hallinnoivat ja käyttävät nimetyt henkilöt.
    Toimintamuodoissa kerättäviä yhteystietoja käytetään myös tiedotusta ja viestintää varten. Asiakkuuden päätyttyä yhteystiedot poistetaan postituslistalta.

    2.5.1. KAMALAT ÄIDIT
    Henkilötietojen käsittelijät: Kamalat äidit -ohjaajat
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: vertaistoiminnan järjestäminen ja tiedotus
    Kerättävät tiedot: nimi ja yhteystiedot, ruoka-aineallergiat tai muuta vastaavat toimintaan osallistumiseen vaikuttavat seikat

    2.5.2. VOIMASISKOT
    Henkilötietojen käsittelijä: Toiminnanjohtaja, ryhmän ohjaaja
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: vertaistoiminnan järjestäminen ja tiedotus
    Kerättävät tiedot: nimi ja yhteystiedot, ruoka-aineallergiat tai muuta vastaavat toimintaan osallistumiseen vaikuttavat seikat

    2.5.3. LEIDIEN LEFFATREFFIT
    Henkilötietojen käsittelijät: Toiminnanjohtaja, ryhmän ohjaaja Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: tiedotus, tilastointi
    Kerättävät tiedot: nimi ja puhelinnumero, ryhmätoimintaan osallistuminen
    Tiedot poistetaan pyydettäessä postituslistalta viipymättä.

    2.5.4. EXODUS-RAAMATTUPIIRI
    Henkilötietojen käsittelijät: Toiminnanjohtaja, ryhmän ohjaajat
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: tiedotus, tilastointi
    Kerättävät tiedot: nimi ja yhteystiedot, ryhmätoimintaan osallistuminen

    2.5.5. OMPELUSEURA
    Henkilötietojen käsittelijä: Toiminnanjohtaja
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: tiedotus, tilastointi
    Kerättävät tiedot: nimi ja yhteystiedot, ryhmätoimintaan osallistuminen

    2.5.6. KIRJAPIIRI I
    Henkilötietojen käsittelijät: Toiminnanjohtaja, ryhmän ohjaaja
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: tiedotus, tilastointi
    Kerättävät tiedot: nimi ja yhteystiedot, ryhmätoimintaan osallistuminen

    2.5.7. KIRJAPIIRI II
    Henkilötietojen käsittelijät: Toiminnanjohtaja, ryhmän ohjaaja
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: tiedotus, tilastointi
    Kerättävät tiedot: nimi ja yhteystiedot, ryhmätoimintaan osallistuminen

    2.6 LASKUTUSTA EDELLYTTÄVÄT TOIMINTAMUODOT
    2.6.1. PIANO-OPPILAAT
    Henkilötietojen käsittelijät: Toiminnanjohtaja, pianonsoitonopettaja sekä Accounteria Oy
    Asiakasrekisteri
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus:
    Kerättävät tiedot: nimi, huoltajan nimi ja yhteystiedot, osallistumistiedot
    Osallistumistiedot poistetaan vuoden kuluessa kokoontumisista, kun tarvittavat tiedot on tilastoitu.
    Laskutusrekisteri
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: laskutus
    Kerättävät tiedot: huoltajan nimi ja yhteystiedot
    Laskutustiedot säilytetään osana kirjanpitoa 10 vuotta, yhteystiedot poistetaan asiakasrekisteristä, kun asiakkuus päättyy

    2.6.2. TILANVUOKRAAJAT
    Henkilötietojen käsittelijät: Toiminnanjohtaja sekä Accounteria Oy
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: yhteydenpito, laskutus
    Kerättävät tiedot: nimi, osoite, puhelinnumero, sähköposti, tilaisuuden luonne

    2.6.3. OSAKEHUONEISTOJEN VUOKRALAISET
    Henkilötietojen käsittelijät: Toiminnanjohtaja sekä Accounteria Oy
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: vuokrasopimus, laskutus
    Kerättävät tiedot: vuokrasopimukseen kirjattavat tiedot, luottotiedot

    2.6.4. MUUT ASIAKKAAT
    Satunnaiset maksulliset tapahtumat ja tuotemyynti, joka maksetaan laskulla
    Henkilötietojen käsittelijä: Toiminnanjohtaja sekä Accounteria Oy
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: laskutus
    Kerättävät tiedot: nimi ja yhteystiedot

    2.7 NNKY:N HUONEISTON AVAINTEN HALTIJAT
    Henkilötietojen käsittelijät: Toiminnanjohtaja, toimistopäivystäjät
    Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: ajantasainen lista avainten haltijoista
    Kerättävät tiedot: nimi, puhelinnumero
    Henkilötietojen säilytys: Sähköinen lista salasanasuojatulla pilvipalvelimella sekä paperilista lyhytaikaisia avainlainoja varten.
  3. TIETOJEN LUOVUTUKSET JA SIIRROT
    Henkilötietojen yhteiskäsittely
    Yhdistys on tehnyt sopimuksen NNKY-liiton kanssa sopimuksen jäsenrekisterin käyttämisestä.
    Yhdistys on tehnyt sopimuksen henkilötietojen käsittelystä tilitoimisto Accounterian kanssa.
    Yhdistyksellä on sopimus Jyväskylän kaupungin kanssa kuntouttavasta työtoiminnasta. Sopimukseen kuuluu erillinen liite henkilötietojen käsittelystä.

    Henkilötietojen siirto EU/ETA-alueen ulkopuolelle
    Henkilötietoja ei aktiivisesti siirretä tai luovuteta käsittelijöille EU/ETA-alueen ulkopuolelle. Yhdistyksen käyttämien toimisto-ohjelmien tallentamat tiedostot sijaitsevat kuitenkin ylikansallisten palveluntarjoajien pilvipalvelimilla. Palveluntarjoajat ovat sopimuksilla sitoutuneet EU:n GDPR-lainsäädännön ehtoihin.
  4. REKISTERÖIDYN OIKEUDET
    Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa itseään koskevat henkilörekisteriin tallennetut tiedot ja vaatia virheellisen tiedon oikaisua tai poistamista, mikäli sille on lailliset perusteet. Rekisteröidyllä on myös oikeus peruuttaa suostumuksensa tai muuttaa sitä.

    Rekisteröidyllä on tietosuoja-asetuksen mukaisesti oikeus vastustaa tai pyytää tietojensa käsittelyn rajoittamista sekä tehdä valitus henkilötietojen käsittelystä valvontaviranomaiselle.
    Erityisistä henkilökohtaisista syistä rekisteröidyllä on oikeus myös vastustaa itseensä kohdistuvia käsittelytoimia. Vaatimuksen yhteydessä rekisteröidyn tulee yksilöidä se erityinen tilanne, jonka perusteella vastustaa käsittelyä. Rekisterinpitäjä voi kieltäytyä toteuttamasta vastustamista koskevaa pyyntöä ainoastaan laissa säädetyin perustein.
  5. YHTEYDENOTOT
    Kaikki tätä selostetta koskevat yhteydenotot ja pyynnöt tulee esittää kirjallisesti rekisteriasioiden yhteyshenkilölle. Luovutamme henkilötietojen tarkastuspyyntöjen yhteydessä tietoja vain rekisteröidylle itselleen tämän ollessa tunnettu tai todistaessaan henkilöllisyytensä.
  6. TIETOSUOJASELOSTEEN MUUTOKSET
    Mikäli tätä selostetta päivitetään, muutokset merkitään selosteeseen päivättyinä. Mikäli muutokset ovat merkittäviä, niistä voidaan informoida myös muulla tavoin, kuten sähköpostitse tai laittamalla yhdistyksen nettisivuille ilmoituksen.

    Päivitykset:
    25.5.2018 Jäsenrekisterin tietosuojaseloste
    14.12.2021 Tietosuojaselosteen uudelleenkirjoitus käsittelemään kaikkia yhdistyksen toiminnassa käsiteltäviä henkilötietoja

Takaisin Jyväskylän NNKY:n pääsivulle

Elämälle suuntaa, levosta käsin

Tervetuloa Tampereen NNKY:n porukan kanssa Tampereelle tai verkkoon pohtimaan elämää ja lepäämään Jumalan rakkaudessa keväällä 2025!

Lähteeni on sinussa -Nainen Jumalan muutosvoiman keskellä la 12.4. klo 10–13 (Huom. päivämäärä ja aika! toimintakalenteriin oli päässyt väärä päivämäärä)
Pispalan kirkossa, Pispalan valtatie 16.
Naisten tapahtuma, johon olet tervetullut olemaan, kokemaan ja jakamaan. Rukousta, laulua, opetusta ja ylistystä, sekä kokonaisvaltaista hoivaa. (tilaisuudessa ollaan ilman kenkiä).
Tilaisuudessa mukana: Christina Järvelä, Asta Lehtimäki, Kirsti Marttala, Kipa Mikkola
Ylistyksessä: Tarja Rantahakala

Teetä ja teologiaa -webinaari ke 16.4. klo 17.30-19
Teemana Tulevaisuus ja toivo
Elämässä on vaiheita, jolloin tulee mietittyä: kuka olen ja miksi olen olemassa? Entä missä minun kuuluisi olla? Teologi Hanna-Kaisa Hartala pohtii kutsua ja kutsumusta sekä suunnan tarkistamista ja löytämistä Raamatun ja eri aikakausien kristittyjen ajattelijoiden näkökulmista. Lopuksi on mahdollisuus keskustella sekä pieni iltahartaus.
Ilmoittautumiset 15.4. mennessä: toimisto@tnnky.fi (Saat paluupostina Teams-linkin webinaaripäivänä).
Keitä kuppi kuumaa, ota mukava asento ja osallistu kotisohvaltasi käsin!

Piirros, jossa violettiin mekkoon pukeutunut tyttö ja pingviini kävelevät käsikkäin

Itu-työ

Itu-työ tukee kriisiraskaustilanteessa olevia, raskauttaan vaikeassa tilanteessa jatkavia ja abortin läpikäyneitä tyttöjä ja naisia. Palvelut ovat ilmaisia ja luottamuksellisia. Abortin läpikäyneille tarjotaan mahdollisuutta osallistua vertaistukiryhmiin ja henkilökohtaisiin tapaamisiin koulutetun Itu-henkilön kanssa. 

Valtakunnallinen puhelinpäivystys klo 9-21
p. 050 401 5567

Itu on lähtöisin Tampereen NNKY:stä. Toimintaa ja tukea on tarjolla useilla paikkakunnilla.

Lisätietoja: www.ituprojekti.net

Takaisin Tampereen NNKY:n pääsivulle

Gospel-lattarit™

Gospel-lattarit log

Gospel-lattareissa tanssitreeniin yhdistetään alku- ja loppurukous sekä kristillinen latinalaismusiikki. Salsa, Samba, Reggaeton ja muut tanssit hurmaavat Gospel-lattareissa! Monipuolista gospel-tanssia voi harrastaa eri puolilla Suomea.

Löydät tiedot sinua lähimpänä pidettävistä Gospel-liikuntatunneista kotisivuilta www.tnnky.fi/gospel-lattarit. Voit myös tilata Gospel-lattarit oman yhteisösi luo, tanssituntien levityksestä vastaa Tampereen NNKY.

Gospel-lattarit™ on kristillinen treenimuoto, jossa tanssitreeniin yhdistetään alku- ja loppurukous sekä kristillinen latinalaismusiikki. Gospel-lattareissa kyse ei ole pelkästään fyysisestä hyvinvoinnista ja tanssitaitojen kehittymisestä, vaan tärkeä osa on vahvistaa naisten itsetuntoa ja itsensä hyväksymistä. Matalan kynnyksen gospel-liikuntatunnit sopivat kaikenikäisille, näköisille ja kokoisille naisille. Osallistujalta ei vaadita aikaisempaa kokemusta liikunnasta, tanssista tai kristinuskosta.

Takaisin Tampereen NNKY:n pääsivulle

NNKY
Yksityisyyden yleiskatsaus

Tämä sivusto käyttää evästeitä, joista osa on välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Välilehdellä Kävijämittaus ja analytiikka voit estää kävijäanalytiikkaan liittyvien evästeiden tallennuksen koneellesi.